torstai 9. heinäkuuta 2015

Eka jälki

Eilen oli TOKOpäivä. Käytiin ennen treenejä Jujun kanssa lenkillä Hakametsän ympäristössä. Jujuhan kulkee 98% ajastaan irti, oikeastaan vain kotiin tullessa ja sieltä lähdössä on remmissä. Jujulla on nyt oikein varsinaiset tärppipäivät päällä ja se näkyy lähinnä korvattomuutena. Tai onhan sillä korvat, mutta vähän valikoiva kuulo. Oli ensimmäinen lenkki pitkään aikaan kun sai aika kovasti muistuttaa tietyistä käskyistä ja niiden toteuttamisesta. Esim. ODOTA käskyllä ollaan ennen pysähdytty kuin seinään, eilen venytettiin monta askelta ennen pysätymistä. Huh.



Treeneissä tehtiinkin tällä kertaa jälkeä. Ilma oli aika kamala, vettä satoi ja tuuli kovaa, ja ajattelinkin, että mitähän näistäkin hommista taas tulee. Mutta tallasin nurmikolle Jujulle kaksi noin 20-30m pitkää suoraa jälkeä. Namikasa alkuun ja yksittäinen nami jokaiselle askeleelle.  Aluksi vaan istui sivulla ja otti kontaktia ja ihmetteli, että nii, mitäs nyt sit? Piti näyttää alku, sitten lähtikin hakemaan nameja ihan kivasti. Pidin lyhyellä hihnalla, jottei pääse kamalasti sivuun vaikka yrittäisi.

Pyysin muuten Jujua odottamaan tienlaidassa irrallaan kun tallasin jälkeä. Yritti kyllä muutamankin kerran lähteä perään, mutta palasi paikalleen käskystä. Tuhma silakka!

Tänään ollaan oltu töissä jälleen, ja Juju on toiminut pätevänä toimistovahtina jälleen. Naurattaa, kun sille ei kelpaa narulelut sellaisenaan, mutta sitten kun saa pienen palan irti niin sen heittely on parasta. Niin ja mm. herneet on aivan mahtavia leluja. Tänään aksapäivä, treenisuunnitelma näyttää tältä:


'

Eli lähinnä ohjausharjoituksia meikäläiselle :) Radat kopsattu netistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti