perjantai 25. joulukuuta 2015

Better later than never

Torstaina 10.12. oli ohjatut treenit Sportdogparkin hallilla. Treenit sujui mukavasti, aivot oli mukana hommassa. Tehtiin kivaa rataa ja tein pätkissä kun olin jo viikolla tehnyt ratatreenin. Radasta ei ole kuvaa.

Lauantaina 12.12. tokoiltiin. Tein seuruuta sekä lelu kainalossa että vasemmassa kädessä. Teki toki hienosti ja vasemmalle käännökset näyttää kivalta. Pitäis pian saada videota tokoilustakin niin huomaisi virhetiäkin paremmin. Luulen että Juju vähän poikittaa. Tehtiin myös kiertoja niin että laitoin palkan valmiiksi maahan. Kiersi nätisti silti. Kaukoja tehtiin niin että laitoin lelun eteen vähän matkan päähän ja käskin sivulta maahan. Menin noin viiden metrin päähän, käski istumaan ja vapautin lelulle. Teki kivasti ja ilman hyppelyitä, jes.

Sunnuntaina 13.12. ajettiin jälki. Jälki noin 40m. Talloin ja huomasin vasta lopussa että tuli tehtyä pari loivaa mutkaa matkalle. Ei menoa haitannut. Ajettiin jälki tuoreeltaan. Juju haistelisi kauhealla vauhdilla, pidän vielä aika kovaa vastaan, jotta oppisi oikean tekniikan eikä hosuisi. Tuolla vauhdilla ei takuulla bongaa yhden yhtä keppiä jäljeltä myöhemmin. Aluksi pysähtyi ihmettelemään kun pidin vastaan mutta pian hoksasi että pääsee eteenpäin kun etenee nätisti. Ajoi loppuun asti ja jäljen lopussa oli leliu, jeeeee!!

Maanantaina 14.12. eka juoksulenkki juoksuvyön kanssa. Kävin ostamassa meille juoksuvyön. Kuitenkin sen verran missasin että unohdin valjaat kotiin, joten juoksulenkki ei ollut ihan se kaikista koiraystävällisin. Jujulla oli toki leveä panta ja ihmeellisesti veti siinäkin mene käskyllä jonki verran. En kuitenkaan antanut vetää kuin muutaman lyhyen pätkän tuon pannan takia. Juostiin kovaa. Ajattelin yrittää tehdä yhden juoksulenkin viikkoon, tekis hyvää niin koiralle kun emännällekin. :) Huskyvaljaat kun jostain löytäis...

Tiistaina 15.12. omat aksat. Kontakteja ja häiriökeppejä. Tehtiin keinua ja puomia. Puomilla tuli muutamaan otteeseen yli kontaktin ennen kuin taas muisti että miten se tehtiinkään. Keinulla ei edistystä... huoh. Häiriökeppejä tehtiin vastaliikkeeseen taas, niin että lähetin puolesta välistä keppejä suorittamaan, ja liikuin itse vastaiseen suuntaan. Ja vaihdoin myös puolta välillä. Oli tosi vaikeaa, jopa etupalkalla meinasi kääntyä ympäri.



Keskiviikkona 16.12. omat aksat. Treenattiin ekaa kertaa boksia. Siirrän jatkossa tuon kehikon Aalle, kunhan nyt päästään sen kanssa eteenpäin. Juju teki kivasti, hoksasi boksin idean tosi nopeasti. Ei tarvinnut edes näyttää, niin tarjosi jo kehikkoon menoa. Sain palkata paljon, ja tämä oli Juju mielestä superkiva harjoitus. :) Lopuksi tehtiin radan pätkää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti