maanantai 26. kesäkuuta 2017

Takas hallilla

Juhannus tuli ja meni. Meillä perinteinen mökkijuhannus veden äärellä. Ilmat oli mitä oli, mutta koirilla oli kivaa ja ihmisillä myös. Otin kyllä jälkikamat mukaan, mutta en kyllä jaksanut lähteä polkemaan 😌 Juju osasi käyttäytyä, mitä nyt vähän tavallista tunkeilevampi se oli, juoksujen jälkimainingeissa. Eipä se tuntunut ketään muuta häiritsevän (Jujun "tunkeilu" ei kuitenkaan ole mitään ylitsevuotavaa rakastamista, vaan lähinnä sellaista tilaisuuden tullen kiehnäystä) mutta mua se jotenkin rasittaa kun koissu ei ole oma itsensä. Noh tää on tätä.





_________________________

Huomasin kuitenkin, vaikka koirat sai olla ulkona melkein 24h koko juhannuksen, että alkoi JJllä treenihammasta kolottaa aikalailla kolmen päivän aivottomuuden seurauksena. Yleensä se tulee ilmi kaikkeen reagointina ja yleisenä levottomuutena, niin nytkin. Siispä aamusta heti maanantaina käytettiin tilaisuus hyväksi, ja mentiin juoksarihommiin hallille. JA VOI HITTO ETTÄ OLI SIISTIÄ!!! Olisi halunnut mennä agimetin puomille (matalampi ja tutumpi) mutta ainoa kenttä missä puomi oli järkevästi sijoitettu treenejä ajatellen oli kenttä smartin puomilla. Ajattelin, että otetaan siis treenit uuden puomin kannalta, että jo ei tunnu osumisia tulevan niin sitten helpotellaan. Mutta hitto, sehän sujui vallan superhienosti! Kattokaa vaikka ite:



Nyt pitääkin sitten ihan tosissaan alkaa ottaa niitä käännöksiä mukaan treeniin. Suorat tuntuisi sujuvan aika hyvin, ja pystyin jopa ohjaamaan tyyppiä puomin jälkeen. JIHUUU!

Koska puomitreeni sujui niin hyvin, mentiin toiselle kentälle vielä tekemään vähän putkia ja itsenäisiä keppejä. Taas se &€%/%/leen avokulma kepeille tuotti tuskaisia hetkiä, mutta löytyihän se lopulta.


1 kommentti: