perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hei me lennetään

Eilen 10.3. oli aksapäivä. Käytiin aamulla tsekkaamassa kunto omissa treeneissä Tamskin hallilla ja kunto oli hyvä. Jalan kanssa ei ongelmaa. Ei ontumista, ei arkuutta ei mitään, kaikki tuntui hyvältä.

Tehtiin rataa osissa. Takana leikkaus esteelle 3 onnistui älyttömän hyvin ja oikeastaan joka kerta. Juju teki muutaman oikein hyvän keinun vauhdissa, yksittäin tehtynä ei niin hyvä. Teki yhden lentokeinun, josta en palkannut, mutta en torunutkaan. Parempi että tulee vähän ns. hulluutta keinulle kun nyt on vähän arka sen kanssa ollut koko ajan. Kepeille lähti ekalla yrittämällä taas johonkin neljänteen väliin, ohjasin huolimattomasti. Ei saisi vielä liikaa luottaa Jujuun kepeillä, se osaa jo tosi hyvin, mutta pitää vielä auttaa kuitenkin aika paljon että onnistuu.

Aan kontaktilla tuli kerran yli niin että heilahti prkl. Mutta korjasi kun moitin.

Puomin jälkeiselle esteparille keksin mielestäni tosi nokkelan ohjauksen mikä oli nopea ja näyttävä ja sain sillä Jujun kääntymään tiukasti. En tiedä ohjaukselle oikeaa nimeä, oisko joku vastakäännös-saksalainen yhdistelmä :D

Alla video:


Illalla oli Päivin viikkoryhmän treenit piiiiiitkästä aikaa. Oon käynyt vaan yhden kerran tänä vuonna. Olo oli vähän jännittynyt koska toivoin kovin että Juju kestää treenin täysin ontumatta ja että saadaan lupa tulla ensi viikolla myös ;)

Treenit meni ihan kivasti. Rata oli profiililtaan meille vähän vaikea, ja mun oli vaikea muistaa rataa kun en tällä kertaa saanut sitä paperilla etukäteen. Tehtiin siis pätkissä jälleen ja kivaa oli. Juju oli liekeissä ja teki just niinku pyysin ja ohjasin, ei sekoillu omiaan ollenkaan. Kiltti Juju.

Tässä oon miettinyt meidän kisavalmiutta. Jujuhan täyttää ens la sen maagisen 18kk ja periaatteessa osataan esteet ja ollaan tehty kivoja ratatreenejä aika vaikeilla radoilla jo. Ilmoittauduin kisamaisiin treeneihin sunnuntaina radalle, joka vastaa 1 luokan rataa. Ihan kiva päästä kokeilemaan miltä tuntuisi jos pitää onnistua kerralla :) Tuossa katselin Sagin sivuilla virallisten kisojen kalenteria. Muutamia potentiaalisia kisoja olisi ensi kuussa mihin ajattelin että ilmoittautuisin kyllä. Täytyy ehkä vielä vähän haastatella noita valkkuja asiasta, mutta musta tuntuu että Juju olisi jo sekä teknisesti että henkisesti valmis korkkaamaan kisauran.

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva törmätä teidän blogiinne! Multa löytyy Entin tyttö eli Jujun puolisisko Saimaa :) Juju näyttää olevan todella taitava agilitykoira, tsemppiä alkavalle kisauralle!

    VastaaPoista
  2. Mä oonkin jo aiemmin eksynyt teidän blogiin, tosi kivan näköistä menoa teillä, ja voi kun Saimaa on nätti! Kiitos paljon kommentista! :)

    VastaaPoista