perjantai 18. maaliskuuta 2016

Olkitassun koostepostaus

Tässä koosteena Jujun olkitassun tarina:

2.1.2016 Juju satuttaa jalkansa pellolla juostessaan. Kinkkaa kolmella jalalla välittömästi tapahtuneen jälkeen, ei astu jalalle ollenkaan. Tassun pohjassa ison anturan ja varpaiden välissä pikkuruinen reikä josta tulee verta. Kannan koiran kotiin, huuhtelen tassun, desinfioin haavan. Illalla huomaan että jalka on metakarpaali alueelta jalan takaa vähän turvonnut.

5.1.2016 Eläinlääkärillä. Jalka oli jo aika kovasti turvonnut, eikä Juju varannut painoa sille laisinkaan. Koira unille, ja röntgeniin. Ei murtumia, ei myöskään ortopedin mielestä. Tassusta ajeltiin karvat, tassun pohjan haava putsattiin, ei havaittu vierasesineitä. Antibiootti ja kipulääkekuuri viikoksi.

10.1.2016 Jalka oli jo aivan kamalan näköinen. Antibiootti ei ollut auttanut yhtään, kipulääkkeen ansiosta Juju hiukan varasi jalalle, mutta ontui voimakkaasti. Koko viikko oltiin levossa. Soitin ennen viikonloppua tilanteesta, klinikalla sanottiin että katsotaan vielä viikonlopun yli.

10.1.2016
10.1.2016
12.1.2016 Jujun jalka turposi golf pallon kokoiseksi viikonlopun aikana. Eläinlääkärissä leikkauksessa nro I. Leikkausta ennen jalka ultrattiin, ja ultrassa näkyi vierasesine. Leikkauksessa jalasta löytyi 1cm pituinen oljen pala. Kipulääke 1 viikko ja antibiootiksi Synolux.

12.1.2016


Tämän leikkauksen jälkeen alkoi hidas parantuminen. Haava tikattiin yläreunasta, mutta jätettiin alareunasta auki, jotta tulehdusnesteet ja mahdolliset lisäpalat valuisivat ulos. Juju alkoi pian leikkauksen jälkeen käyttää jalkaa, mutta ontui edelleen. Ihan heti leikkauksen jälkeen ei ole kuvaa, mutta tässä ekat kuvat noin viikon päästä leikkauksesta.

18.1.2016 Eläinlääkärissä tarkastus. Tikit olin jo poistanut itse, kun löystyivät liikaa. Olivat haitaksi. Jalka turvottaa edelleen. Aloitettiin sokerihoito, jonka tarkoitus on imeä haavasta kudosta ja tulehdusnestettä ulos. Synolux jatkuu.

25.1.2016

27.1.2016

27.1.2016

Mitä enemmän haava umpeutui, sitä enemmän jalkaa alkoi turvottaa uudelleen. Märkää alkoi tulla kun haava oli alla olevan kuvan kokoinen.

31.1.2016

31.1.2016

1.2.2016

1.2.2016

3.2.2016 Varasin ajan toiselle eläinlääkärille, koska halusin myös toisen mielipiteen jalan tilasta. Vastaanotolla haavasta tuli ihan mätää ulos ja se oli kuvan mukaisesti voimakkaasti turvonnut. Toinen eläinlääkäri ei kuitenkaan halunnut ruveta operoimaan toisen aloittamaa projektia, joten ei muuta kun leikkaus aikaa varaamaan. Juju ontui edelleen. Vaihdettiin antibiootiksi Antirobe.

3.2.2016
5.2.2016 Jalan leikkaus nro. 2. Leikkauksessa ei löytynyt merkittäviä esineitä, mutta jo mädäntynyttä höttöä oli reilusti. Jalkaa huudottiin paineella keittosuolalla ja leikattiin toista tuntia. Leikkauksen jälkeen Juju oli aika kipeä.

6.2.2016

Siitä alkoi uusi paraneminen. Välillä jalka näytti hyvältä, välillä huonommalta. Juju ontui edelleen kokoajan, ja tuntui että tulen itse hulluksi tuon jalan takia. Kipulääkettä sai viikon, ja tässä vaiheessa päätettiin antibiootti jättää pois, jotta jalka saisi itse märkiä ulos kaiken mahdollisen roskan. Mitään ei ulos tullut kuitenkaan, ei vaikka huuhdoin jalkaa aamuin illoin 10min kerralla ja putsasin ja vaihdoin siteitä.

7.2.2016

7.2.2016

7.2.2016
15.2.2016 Oli eläinlääkärin kontrolli. Jalka oli edelleen turpeinen, vaikka näytti jo paremmalta. Eläinlääkäri oli kahden vaiheilla mitä tehdään, joten varattiin aika muutaman päivän päähän ortopedille, hän saisi katsoa mitä mieltä on.

11.2.2016

11.2.2016

14.2.2016
14.2.2016

17.2.2016 Ortopedin aika. Katsottiin leikkaus tarpeelliseksi. Muuttunut kudos poistettaisiin leikkauksella. Vaihdettiin antibiootiksi kefaleksiini, Rilexin niminen lääke. Otettiin bakteeriviljely. Leikkausaika varattiin viikon päähän.

19.2.2016 Tuli bakteeriviljelyn tulos, kefaleksiini pitäisi tehota, jes!

20.2. Jujun ensimmäinen ontumaton lenkki pitkiin aikoihin. Otin kurarukkasen pois ja annoin mennä pelkällä siteellä varpat paljaana, ei ontunut, vaan kulki hienosti!

23.2. Aamulla oltiin ekaa kertaa pitkään aikaan omatoimi aksassa treenaamassa kevyesti. Kun tultiin töihin, siteen vaihdon yhteydessä Jujun jalasta tuli ulos 1cm oljen pala! Sitten tuli mätää, ja sitten ihan verta. Oljen pala oli edelleen ihan kokonainen, kova pala, ei merkkiäkään maatumisesta, tai mätänemisestä.

24.2. Ortopedin aika. Varattu oli leikkausaika, mutta ei leikattu. Jalka näytti hyvältä, ja saatiin lupa ruveta treenaamaan. Ortopedi leikkasi palan kuollutta kudosta jalasta pois paikallispuudutuksessa. Kelafeksiini antibiootti syödään loppuun, jäljellä viikko.

24.2. Aloitettiin ratatreenaus varovasti matalilla rimoilla. Juju ontumaton.

27.2. Toiset ratatreenit. Treenin päätteeksi hiukan epäpuhdas ravi.

Tässä välissä haava meni käytännössä umpeen. Varasin ajan ortopedille haavan avaukseen. Haavan ympärys turposi paljon, jos nestettä ei saanut painettua ulos. Haava myös eritti markäeritettä. Painelin sitä ulos muutaman kerran päivässä.

1.3. Leikkaus nro. 3. Ortopedin aika. Päätettiin avata haavaa. Haavan myös laitettiin dreeniletku, jotta pysyisi auki ja erite poistuisi paremmin. Antibiootti lopetettiin. Kipulääke Rimadyl 50mg 3 päivää. Nyt taas viikko rauhallisemmin ja ensi viikolla dreeniletkun poisto.

2.3.2016

2.3.2016

7.3.2016

7.3.2016

7.3.2016


 5.3. Jujulla vatsa sekaisin. Oksensi ja ripuloi.

 9.3. Poistettiin dreeniletku. Haava oli parantunut hyvin ja turvotus jälleen laskenut. Juju ei myöskään onnu enää. Lupa treenata jatkuu. Ekoissa ohjatuissa aksoissa pitkästä aikaa. Vatsa vähän parempi, mutta löysällä edelleen. Promax kuuri annettu, ja nyt piimä-riisi paastolla muutaman päivän.

10.3.2016

10.3.2016

10.3.2016
15.3.2016 Ensimmäiset lenkit ilman sidettä, ja myös ekat toko treenit hallissa ilman sidettä. Hyvin kestää. Pikkuisen erittää nestettä, mutta turvotus laskee ja koira liikkuu täysin normaalisti.

13.3.2016

13.3.2016

18.3. Oltiin eilen aksatreeneissä jo ilman mitään sidevirityksiä, joten ajattelin, että tässä olis hyvä paikka julkaista tämä teksti. Jalka alkaa olla siis parantunut. Kudos on haavan kohdalta paksuuntunut, ja sen palautuminen voi viedä hyvinkin kauan. Haavat ovat kuitenkin ummessa, ja turvotus häviää itsestään ajan kanssa. Tulehtunut jalka ei enää ole.

Joten nyt vaan sormet ja varpaat ristissä toivomaan että tämä oli tässä :) Itsestä ainakin nyt tuntuu siltä, että aletaan olla jo voiton puolella.


1 kommentti:

  1. Huh, onneksi murtumilta ootte välttynyt. Etteköhän ole jo voiton puolella. Omalla sheltillä murtunut jalka 5kk iässä ja nyt 2,5v voidaan jo harrastella ihan normisti :)
    Terveisin, Henna & Päättymätön Tahti

    http://teamfastflavor.blogspot.fi/

    VastaaPoista