lauantai 2. joulukuuta 2017

Potki pimeeks viimeset katulyhdyt, vie loppuun roolileikki johon ryhdyt.

Marraskuun synkkyys jotenkin latisti myös tämmöisen paatuneen kirjoittelijan intoa. Mutta on me treenattu :) Ollaan käyty paimentamassa, ja aksattu. Ja aavistuksen vähän tokoiltu. Ja aksattu lisää.

Tanjan kanssa käytiin treenaamassa juoksareita yhdet ekstra treenit tän viikon keskiviikkona. Kokeiltiin Jujun kanssa ekaa kertaa myös persjättöä puomin jälkeen, toimi hienosti, ei loikkinut. Lähellä puomia olleet kepit aiheutti päänvaivaa, ja samoin samaan suuntaa poistuminen putkeen, kun kepit poistettiin, kun muisteli keppejä. Mutta hyviä toistoja saatiin ja kiva kun oli ulkopuolinen palkkaaja mukana. Oon myös inspiraatioksi katsellut paljon juoksarivideoita, tekis mieli ruveta opettamaan käännöksiä. Muttei ehkä vielä sit kuitenkaan :D

Oltiin paimennuksen ratakurssilla woollandiassa viime viikonloppuna lauantaina. Saatiin aivan loistava keli, joka oli aika yllätys jatkuvan sateen keskellä. Rataakin ajettiin, ajoin 2lk tyylisesti ajo osuudet poispäinajolla, mutta jakoa ei tehty. Häkkiin lampaat mene melkein itsestään tuolla, mutta kyllä siinä vähän jotain häkityksen tyyppistäkin oli nähtävissä. Parasta oli kuitenkin nähdä, että aika yllättävässä ja vaikeassakin tilanteessa, jossa lähetin Juju hakemaan toisilta karanneet lampaat tosi kaukaa, Jujulla piti pää hyvin, ei hermostunut, ja sai tosi vaikeassa olevan elukat tuotua siivosti, ja myös irrotti ne uudestaan tosi vaikeasta paikasta aidasta ilman että törkkäsi ne aidasta yli. Lentävät ahvenanmaalaiset. Stoppi ja käskyt muutenkin oli aivan ruosteessa, mikä oli odotettavissa. Stoppiin pitää nyt talvella panostaa, mä haluan että se koira pysähtyy kun niin sanotaan. En tykkää tuollaisesta valuvasta stopista yhtään. Varsinkin nyt asian huomasi hyvin, kun Juju ei halunnut mennä maahan millään kun pelto käytännössä kellui vedessä, niin pysäytin sitä seisomaan. En lähtenyt tällä kertaa vääntämään maahan menosta, en halunnut toisaalta tuhlata siihen aikaa, ja toisaalta tiedän että Jujulle tulee nuo prinsessa oireet aina samalla tavalla kun juoksuja odotellaan. Allekirjoittanut heilutteli kameraa.


Linkin sisko Viira <3

Linkin sisko Viira <3


Linkin sisko Viira <3

Wenja <3





Tanjan treeneissä on tehty rataa ja todettu että Juju on aivan tolkuttoman hieno tyyppi. <3

Tokossa Juju on ihan itse taas oivaltanut yhtäkkiä mitä ruutuun haetaan ja esittänyt mulle aivan täydellisiä ruutuja niissä muutamissa treeneissä mitä on tehty. Namipalkalla on edelleen menty. Lisäksi jäävät on otettu ohjelmistoon, ja huomasin tänään että paikallaan seisomista pitää vielä tähdentää Jujulle, sen kriteeri ei ole ihan selvä. Helposti lähtee valumaan vähän vastaan kun kävelen palkkaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti