perjantai 1. huhtikuuta 2016

Tokoa ja aksaa, treeniviikon päätös :)

Eilen oltiin iltalenkillä palveluskoirakentällä, ja tehtiin vähän tokojuttuja lenkin lomassa :)

Tein luoksaria, kaukoja ja vähän eteen-sivulle erottelua. Videolla vaan kaukoja ja kierrätys An ympäri.

Luoksarit toimi aika hyvin itseasiassa, tuli eteen, vähän kiertäen, mutta aika kovaa. Eteen oli välillä vino, arg. Miten sen saisi itse tajuamaan että haluan suoran eteen tulon, vinot ei kelpaa. Kun toistaiseksi ollaan harjoiteltu sen verran vähän ehkä etten uskalla jättää palkatta jos tulee kuitenkin suht suorasti. Alkaa muuten tarjoamaan vaikka mitä sivulle menosta maahan jne.




Kaukoissa kokeilin erilaisia palkkauksia. Tähän mennessä etupalkka on toiminut kun on keskittynyt siihen niin on tehnyt tosi kivat vaihdot ja ihan paikallaan. Nyt keksi sen kanssa vähän hivuttautua. Lisäksi meni ehkä kolmannella käskyllä aina maahan, märkä maa, yök. No en antanut periksi, menee se paimennuksessakin suoraan maahan kovaa vaikka olis vesilammikossa. Kokeilin sit takapalkkaa. Aluksi se sai Juju jumittamaan, ei tiennyt enää mikä olikaan tehtävä. Mutta kun sen hoksasi niin sitten seisomaan nousutkin onnistui muutaman kerran täydellisesti!



Tänään aamulla oltiin sit omissa aksoissa hallilla. Sain olla ihan all bo myself, koko halli oli tyhjä. Tein about 20min treenin taukoineen. Lisäksi kunnon lenkit päälle ja alle.

Tehtiin aluksi keinua muutaman esteen kautta vauhdista. Nyt teki ekan huonosti ja hitaasti, mutta sitten yhtäkkiä syttyi lamppu päässä ja teki USEAMMAN tosi kivan keinun. Ei se vieläkään mikään täydellinen ole, mut sinne päin alkaa kuitenkin olla. Tuli päähän asti ja ihan kivalla asenteella. JES! Vihdoinki näin vähän edes kehitystä tässä hommassa.

Ohjaustekniikoista tein saksalaista. Radalla oli pätkä, jossa pystyin varioimaan muutaman esteen pätkälle kaksi saksalaista. Mulla itsellä on noissa tekemistä. Juju tulee kyllä ohjauksiin ihan kivasti, ja tekee täysiä hyvällä ilmeella mut mä jään jalkoihin :O Sain kuitenkin tosi kivojakin tehtyä, ja nopeita toistoja.

Lopuksi tehtiin tiukkaa sylikäännöstä ja sen jälkeen keppejä suoralla lähestymisellä niin että joutui muuttamaan rytmiä rajusti. Kepit onnistui ihan joka kerta :)



2 kommenttia:

  1. Sun kannattaa ottaa kaukoihin peruuttelua sekaan niin saat tuota ajatusta enemmän taaksepäin eli siis aina jos koira tekee huonon vaihdon käsket sen peruuttaa ja palkkaat siitä. Nyt koiran ajatus on ihan tosi paljon eteenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan hyvä idea! Juju kyllä tykkää peruuttamisesta temppuna vähän liikaa ja kaukoista liian vähän, että tuonkin kanssa saa olla tarkkana että palkkaa oikeasta asiasta. Jujuhan tarjoaa peruuttamista aika helposti aina jos ei muuten tajua mitä siltä halutaan :D Ajatus on tosiaan kovasti eteenpäin vielä.

      Poista