maanantai 18. huhtikuuta 2016

Viikon vimpat

Lauantaina oltiin kaverin kanssa aksahommissa hallilla. Päätin tehdä Jujun kanssa vaan hiukan tekniikkaa, en mitään kovin ihmeellistä, kun koko viikko oltiin treenattu jo aika kovaa. Halusin testailla puomin kontaktia ja keppejen avokulmaa poispäinkäännöksellä.



Puomin kontaktit sujuu ihan kivasti, Jujulla on selkeästi jo vähän ajatusta puomin kontaktin kriteeristä. Annen treeneissä viimeksi Anne sanoi, että myös mun pitää aina siirtää heti puomin alusta ajatus puomin loppuun ja kontaktin tekoon. Turha ajatella sitä alun ja lopun väliä, kun sen se juoksee joka tapauksessa aina. Yritin la sit sitä, että ihan selkeästi itse ajattelin puomilla vain kontakti alun jälkeen. Ihan aktiivisesti ajattelin sitä, että miten haluan että Juju tekeen kontaktin, mikä on sen kriteeri. Ei mitä siltä haluan. Juju tulikin sit puomin tosi lujaa. Mut pysähtyi kuitenkin napakasti kontaktille. Kokeilin sit myös niin, että jatkoin juoksemista vieressä olleen An ympäri ja tarkoitus oli että Juju ei saa lähteä liikkeelle 2on2off asennosta ennen vapautusta.

Treenissä käytin palkkana sekä namia kontaktilla maassa valmiina että repimisleikkiä puomin päässä 2on2off asennossa. Vapautin palkan jälkeen putkeen.

Keppejä halusin testailla vaikeista paikoista, ja samalla tein myös muutaman juoksu An. Yritin ensin saada Juju kääntymään poikkarilla liian tiukkaan väliin, eikä tullut millään esteen ja keppien välistä päähän asti. Helpotin sit niin, että kutsuin esteen ulkopuolelta, ja sai ensin mennä esteen ja siitä poispäin käännöksellä avokulmaan kepeille. Se sujui tosi hienosti :D Kaveri huomautti että onneks tommosia ei tartte ykkösissä vielä. Totesin että ei, mutta hyvä on olla paljon työkaluja eteenpäin. Me osataan jo aika paljonkin enemmän kun mitä ykkösissä tarvitaan. :) Seuraavat aksat ajattelin ottaa vasta torstaina, ennen la kisoja. Saadaan vähän taukoa ja sit päästetään enimmät höyryt kevyeen treeniin ennen kisoja :)

Ainiin, oltiin me jo ajamassa eka jälki. Talloin pellon laitaan about 50m jäljen, askeleet ei ihan kiinni toisissaan ja nameja ehkä joka kolmannella askeleella. Toimi paljon paremmin näin. Jos askeleet on ihan kiinni ja nameja joka jäljellä, Juju haistelee epätarkasti eikä haistele joka askelta. Näin se söi itseasiassa aikalailla kaikki namit. Jäljestettiin vetovaljaat päällä että saan pidettyä vielä vähän vastaan, Jujulla on niin kova kiire jäljellä että vielä pitää himmata. Nytkin muutamassa kohtaa nosti pään ja lopetti haistelun kun ahdisti kun pidin vastaan. Pysähdyttiin sitten siihen, en sanonut mitään vaan odotin että Juju hakee jäljelle takaisin itse. Edettiin vain kun nenä oli maassa ja haisteli.



Sais tietysti olla tiiviimpi tuo haistelukin, mutta ottaen huomioon että tämä taisi olla meidän kolmas jälki ever niin iha kivasti tuo sujui :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti