keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Jännän äärellä

Juju kävi maanantaina selkäkuvissa, silmätarkissa ja siltä otettiin verinäyte DNA testausta (CEA ja TNS) varten. Kaikki oli priimaa (SKL lausunto vielä odotuttaa, mutta ELL ja ortopedi katsoivat kuvat ja totesivat hyvin siisteiksi kaikilta osin).

Nyt ollaan jännän äärellä. Päätin, että Jujun synttäreiden (woohoo 3wee JiiJii) ja hyvin menneiden terveystarkkien kunniaksi julkistan tämän tiedon tänään kaikille ulkopuolisille myös: 

Jujulle on suunnitteilla pentue!

Urosvalintakin on jo melko selvä, mutta odottelen vielä uroksen päivitetyn silmätarkin ja sitten julkistan senkin. Oi miten jännittävää. Juju astutetaan seuraavaan juoksuun joka normaalisti olisi alkava joulukuun alkupuoliskolla, ja pentuja toivotaan sitten helmikuulle.

Kuva: Helmi Salmiheimo

Kuva: Helmi Salmiheimo
Jujusta löytyykin mittavasti tietoa tämän blogin arkistosta, sekä tietysti Jujun omilta sivuilta. Tässä kuitenkin vielä pähkinänkuoressa:

Juju on mustavalkoinen, pieni taskuraketti. Se on noin 50cm korkea ja painaa 15kg. Juju on varsinainen koiralajien monitaitaja, jonka kanssa on ollut ilo kokeilla kaikkia lajeja, mihin on vaan ohjaajan aika ja resurssit riittäneet. Juju on luonteeltaan avoin, kiltti, ohjaaja pehmeä ja ympäristölleen kova narttu, jolla ei oli mitään ääni- tai alusta-arkuuksia, tai muitakaan pelkoja. Se on hyvin tasapainoinen, älykäs, keskivilkas bordercollie. Jujulta löytyy hienosti toimiva on/off kytkin, ja se käyttää tätä toimintoa itse ja pyytämättä. Se syttyy tekemiseen 100% ja nollasta sataan, mutta on yhtä nopeasti laskettavissa takaisin maan pinnalle. Juju ei ääntele, eikä sillä "vuoda pää". Juju harrastaa päälajeinaan agilityä, paimennusta, tokoa ja jälkeä, ja tässä järjestyksessä. Se lisäksi se tekee vetotreenejä, ja käy vaelluksilla laumansa kanssa. Jujulla on saavuttanut lajeissaan koulutustunnukset PAIM1 PPR1 TK1 ja BH. Agilityssä se kisaa 2-luokassa, jossa on startannut vasta muutaman kerran, saavuttaen yhden LUVA:n. Jälkikokeessa Juju starttaa tänä syksynä.

Jujun suku on puhtaasti työ(paimen)linjaa. Sen isä Entti tulee suomalaisista paimensuvuista, jotka ovat olleet täällä kauan. Entti harrastaa paimennusta, tokoa ja agilityä. Se on iso kokoinen mustavalkoinen uros. Entin isä Tor toimi poropaimenena lapissa, ja Torilla on Suomessa paljon jälkeläisiä. Tor on mm. edustanut Suomen paimennuksen maajoukkueessa. Entin emä Miina toimii työkoirana lammastilalla. Miinasta olen kuullut, että se on hyvin vahva, omilla jaloillaan seisova itsevarma narttu, jolla ei ollut tarve mielistellä ketään, mutta ei kyllä pullistellakaan kellekään. Myös Entin sisarukset ovat lammastiloilla työkoirina. Jujun emä on brittituonti Perfect Ebony, jonka suvusta tiedetään vähän. Ebony on työkoirana lammastilalla, ja se toimii sekä lampailla, että naudoilla. Ebonystä lisää mm. täällä.

Entti
Entti
Juju on ollut hyvin terve, eikä sen kanssa ole juostu lääkärissä. Juju on kauttaaltaan kuvattu luustolta terveeksi (lonkat, kyynäret, selkä, lanne- ja kaularanka, sekä olat) ja silmät tutkittu tänä vuonna, ja ne oli terveet. Yksi pidempi sairasloma sillä oli 2015-2016 talvella, kun se juoksi kohmeisella pellolla ja tassuun upposi olki, jota kaivettiin yhteensä 4kk ajan jalasta ulos. Tästä tarkemmin täällä ja Jujun terveydestä muutoin olen pitänyt kirjaa täällä.

Jujun kaikilla tutkituilla sisaruksilla on A lonkat ja 0 kyynäret. Olkapäissä ei ole näkynyt muutoksia ja myös tutkitut selät ja silmät ovat olleet normaaleja perinnöllisten sairauksien osalta. Jujun sisarukset harrastavat mm. agility, tokoa ja paimennusta. Jujun emällä Ebonyllä on C/C lonkat, mutta se on periyttänyt molempiin pentueisiinsa itseään parempaa lonkkatulosta. Myös Entti on luustoltaan kuvattu terveeksi. Entin toisen pentueen jälkeläiset ovat myös olleet terveitä.

Juju ja siskopuoli Saimaa

Juju, Entti ja Saimaa
Pennuista odotetaan hyvähermoisia, vahvalla moottorilla varustettuja kiitureita lajiin kuin lajiin. Pennut myydään vain aktiivisiin ja/tai harrastaviin koteihin ihmisille, jotka ymmärtävät bordercollieta rotuna, ja ovat kiinnostuneita rodun alkuperästä ja mitä rodun jalostuksella on haettu ja miksi se rotuna on sellainen kuin se on. Kiinnostus paimennusta kohtaan on tietysti mukava asia, mutta koen että en vielä omalla kokemuksellani pysty auttamaan vain työkoiraksi koulutettavaa pentua. Mahdolliset pennut rekisteröidään SKL rekisteriin.

Pentueen vanhemmat huomioon ottaen nämä pennut voisivat sopia myös ensimmäiseksi bortsuksi.

Kerron suunnitelmasta mielelläni lisää! Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse info(a)ajatondesign.com .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti