maanantai 18. syyskuuta 2017

Loppuviikon treenilöiset ja PK-tottis tilanne

Viime viikolla torstaina vielä paimennettiin. Ajoon tempoa ja avattiin vasenta flänkkiä.

Ajoon otettiin pitkiä pätkiä, ja yritettiin saada kävelyyn hyvä tempo ja asenne. Jujun kanssa saisi edelleen tehdä paljon töitä eläinten kohtaamisessa, se nykyään kyllä tekee nostoja ja ajoon lähtöjä jo tosi kivasti ja mukavalla asenteella, mutta selkeästi sitä jännittää se edelleen hiukan ja jos nuo elukat lähtevätkin vähän tahmeasti niin helposti jännittää lisää. Kuitenkin tosi hyviäkin pätkiä saatiin ja ajoon tempoa säädeltyä.


Pikkuaitauksessa avattiin vasenta flänkkiä. Tein ristiinkävelyä, ja sitten niin, että otin lauman aidan viereen, itse koiran ja lampaiden väliin ja puolikaaren mallisesti flänkillä piti pysyä samalla etäisyydellä. Oli vaikeaa. Eikä Juju meinannut millään mennä aitaan asti, vaan aina olisi lähtenyt oikaisemaan. Käytin ääntä paremmin nyt, en hermostunut enkä korottanut ääntä turhaan, vaan sanoin käskyt painokkaasti tavallaan vähän ulospäin työntämällä. Teki kyllä hyviäkin ja sinällään harjoitus oli onnistunut, koska oikeaan meni ihan oikein aitaan asti ja piti etäisyyden itse. Vasempaan oli tosiaan vaikeampaa ja se vahvistaa tietty mun käsitystä siitä että koira on tosiaan oikeakätinen ja sitä vasenta saisi työstää.
_______________________________

Perjantaina oltiin Tanjan valkussa. Teemana oli kontaktiosaaminen (jihii!). Radalla oli paitsi kinkkisten kontaktien lisäksi myös aika haastavia esteiden ohituksia ja putkikulmia. Hauskaa oli silti.

Aalla koski joka kerta, myös käännökset. Keinut oli ok, mutta en tainnut yhtään kertaa oikeasti pysäyttää sinne, vaan vapautin jessillä aina aikalailla lennosta. Ekan keinun jälkeen olikin eka aika mielenkiintoinen kohta:


Eli 8 tultiin keinulta ja sitten 9-11 väli. Olin ajatellut itse että tulen keinun vasemmalta puolelta ja menen esteiden väliin valssaamaan ja laitan sieltä takaakiertoon. Se toimikin, mutta Tanja halusi että kokeilen myös 9 jarrua, ja sylkkärinä 10 ja sitten leijeröin Aalle hyppyjen takaa. Eli siis koko setti keinun oikealla puolella. Oma ajatus oli että ei voi kääntyä, ei millään, mutta hitto, kyllähän se kääntyi ja kiltisti tuli esteiden välistä sylkkäriin ja sinkosi Aalle. Oli kyllä magee kohta, ja oppi taas koirasta jotain uutta. 

Puomille mentiin monta kertaa, eri exiteillä eri kulmista. 


Yritin ensin tehdä 14-15 väliin jenkkikäännös tyyppisesti lähettämällä, mutta Juju kääntyi väärään suuntaan hypyltä (muhun päin, niinkuin ihan oikeasti on opetettukin) ja sen takia meni huonolle linjalle puomille. Tein sitten valssin 14-15 välissä ja siten sain tosi kauniin hyvä linjan puomille, vaikka jäinkin vähän jälkeen sitten puomille kun siltä sai singota suoraan putkeen 17 ja putken jälkeen piti mennä takaakiertoon 18. Putki kyllä syötti aika hyvin suoraan takaakiertoon, että ei sille tarvinnut oikeastaan ohjata kuin suullisesti. Sitten tässä välissäkin oli mielenkiintoinen esteen ohitus:


Olin aivan varma, että Juju poimii myös tuon 19-20 väliin jäävän hypyn matkalta, mutta Tanjan ehdotuksesta sanoin vain kerran Jujun nimen (tai oikeastaan tämä on meille vain huomio käsky "Ju") silloin kun se ponnisti hypylle 19, ja se tuli näppärästi ohi, kun katsoi sopivasti mua 19 hypyllä. Olipa helppo ratkaisu, ei tarvinnut vedättää eikä blokata ja Juju sai juosta kokoajan kovaa. Tähän otettiin tauko. 

Tauon jälkeen tehtiin puomille käännöksiä. Molemmat käännökset oli oikeaan ja yli 90 astetta. Juttelin Tanjan kanssa siitä että kun Jujulla meinaa luonnollisen askel mennä puomin käännöksissä about kontaktialueen puoleen väliin, ja kun meillä mattotargetti on aina kaksi viimeistä palaa, niin ei meinaa sinne asti osua. Mietinkin sitten että josko vaan hölläisin vähän kriteeriä, ja nostaisin mattoa tuossa käännöstreenissä vähän, jotta Juju saisi onnistumisia ja sitä kautta paljon palkkaa. Niin josko se paikkakin menisi alemmas onnistumisten myötä. Ja hauska oli huomata, että homma pelitti. Nostin maton nyt niin, että se kattoi kontaktialueesta toisiksi alimman ja keskimmäisen palan, ja siihen Juju osui joka ainoa kerta. Ja hitto miten se alkoikin kulkea kovaa! Tuohon 22-23 käännökseen menin tekemään valssia, koska ehdin 25-26 käännökseen tuli lähinnä suullisella käskyllä. Ei otettu kuin muutama toisto, mutta joka kerta osui targettiin ja sai palkkaa. Jujulla oli hirmuinen draivi päällä. Puhuttiin vielä siitä, että ei sillä käännöksissä ole edes väliä, on kriteeri hiukan ylempänä, koska tuomari kyllä näkee käännökset hyvin osuuko vai ei. Lähinnä suorilla on ollut virheellisiä tuomarointeja jos kriteeri on liian ylhäällä. 
______________________________

Nyt pitäisi vissiin alkaa vähän panostaa tuohon pk tottikseen, jos meinaa kisata kolmen viikon päästä. En edes ollut varma että mitä liikkeitä 1-luokkaan kuuluu ja tuli yllärinä että siihen tosiaan kuuluu liikkeestä istuminen. Sehän on toiminut nyt ihan hyvin, mutta eihän sitä ole kun höntsäilty. Lisäksi luoksariin tullaan makuusta. Mun pitää myös tehdä vielä janatreenejä, ja esineruutua liivit päällä, jotta Juju tottuu siihen. Huh, ois siinä työsarkaa. 

1-luokan pk tottis liikkeet:

Seuraaminen vapaana: pitäisi sujua ongelmitta, kaavio lyhyempi kun Bh kokeessa
Liikkeestä istuminen: tähän tarvitaan sitä varmuutta ja liikettä pitää tehdä kisamaisesti
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo: luoksareita pitää tehdä! Liikkeestä maahan ok. 

Noutaminen tasamaalta: tämä on ok!
Hyppynouto: en usko että saan kasaan metrinoutoa 650g kapulan kanssa, kun se on pelkkä hyppykin kesken vielä. Kyllä se ohjatun kanssa tulee jo 90 senttistä..
Estenouto: tähän vielä toistoja 650g kanssa.
Eteen lähettäminen ja maahanmeno: hahaa, en ehkä edes ehdi tehdä tästä varmaa liikettä, mutta kyllähän se lähettämällä juoksee. Mutta mihin suuntaan??

Paikallaolo häiriön alaisena: kyllä se siellä pysyy! 

Semmosilla eväillä kohti koetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti