maanantai 10. lokakuuta 2016

Pitkät jälki ja kisamaiset tokoilut

Lauantaina 8.10. mentiin töistä metsään ja jälkitreeniin. Maasto oli uusi, aivan mahtava, kiva paikka, mutta jälkeä ajatellen aika haastava. Oli aika jyrkkiä kivien päältä laskuja, joita ei voinu välttää ja risukkoa yms. Treenit meni vähän vaihtelevasti.

Jäljen pituus oli vajaa 500m, halusin ottaa selkeästi pidemmän jäljen, ilman keppejä tai muita vaikeutuksia. Alku olikin aikamoista hulabaloota. Lähetin tieltä about 5m päästä jäljestä janalle. Löysi jäljen heti (ehkä vähän jarrutin liinasta kun ampui jäljelle tykin suusta), mutta tarkisti taas takajälkeä kauan ennen kuin nosti oikeaan suuntaan. Pitänee noita jana treenejä ottaa ohjelmistoon myös, viimeistään ensi keväänä kun uusi kausi alkaa. Nosti kuitenkin sitten oikeaan suuntaan ja lähti hyvin jäljelle. Alku aikamoista kaahausta, ei syönyt nameja, joita oli noin 10 askeleen välein. Annoin kuitenkin mennä kun kerran jäljellä pysyi ja tarkasti meni. Oikeastaan vasta 200m kohdalla alkoi tarkemmin ja hitaammin jäljestää. Selkeästi myös huomasi, että Jujukin vähän epäröi, kun jälki vain jatkui ja jatkui. Jäljesti kuitenkin erinomaisen hyvin, tarkisti muutamat harhat, joissa siis oli selkeät jäljet ja yksi riistapolkukin jäljen poikki meni, mutta jatkoi oikealla jäljellä. Yhdessä kohtaa olin tallonut jäljen jännästo kahden puun välistä, missä oli vielä risukkoakin maassa, meinasi oikaista helpompaa reittiä puun ohi. En antanut oikoa, vaan pidin liinasta ja pyysin tarkentamaan. Meni kuin menikin aika helpolla oikomatta.

Otin gps tallausvaiheessa, tässä siitä kartta

Tässä Jujun ajama reitti, unohdin laittaa pois päältä jäljen päässä.
 Viimeisellä suoralla oli aika vähän nameja, ja väsymyskin selkeästi vähän painoi koska vauhti kasvoi ja nenäkin hiukan nousi välillä maasta. Vaadin tekemään töitä, jos lähti kaahaamaan, pyysin tarkentamaan. Ihan lopussa tuli vähän ikävä kämmi, kun huomasin vähän liian myöhään että Juju vaihtoi jälkeä, ja juuri sellaisessa kohtaa, missä meidän oma jälki loppui. Ei siis mennyt meidän loppukohtaan, vaan jatkoi sen ohi toista jälkeä, ja sitten taas meidän loppukohdasta ehkä kaksi metriä eteenpäin löysi taas mun askeleen kun olin hypännyt jäljeltä pois tallatessa. En oikein tiennyt miten tuollaista noteerata, joten otettiin lopu vielä uusiksi, eli otin taaksepäin, lähetin jäljelle ja nyt löysi oman loppupaikan. Nuo hetkittäiset vaihtamiset mua vähän huolettaa, koska tuollaista jos tapahtuu keskellä metsää, että menee vieras jälki meidän jäljen suuntaisesti vieressä, niin en välttämättä edes huomaa jos vaihtaa hetkellisesti.. hmm.
______________________________________

Sunnuntaina pidettiin kuukauden lenkitön päivä, eli ei tehty lyhyitä pissatuslenkkejä lukuunottamatta yhtään mitään. Lazy sunday :)


______________________________________

Tänään maanantaina aamulla mentiin sitten hallille tekemään tokon kisamainen treeni. Tulevan viikonlopun koe on kyseisessä Tamskin hallissa, ja me yleensä siellä vain aksataan, joten ajattelin että olisi ihan hyvä käydä myös tokoilemassa hallissa ja hakea tokofiilistä ja keskittymistä vaikka onkin aksaesteet ympärillä.

Otin alkuun vähän virittelyä seurauksen ja jumpan muodossa. Juju seurasi tosi kivasti, ja mukavalla reippaalla asenteella. Vähän nosti kierroksia lelusta liikaa ja keuli, mutta annoin keulia, niin on kuitenkin parempi kun se anteeks että olen olemassa- asenne, joka aina välillä näkyy seuruussa Jujulla.

Itse kisamaisessa otin järjestyksessa seuruu-jäävä-luoksari-kaukot-estehyppy-kapula (paikkista en ottanut, ihan turha ottaa yksin). Ja kaikki putkeen pelkällä sosiaalisella palkalla. Kyttäili alussa taas kaikkia tötsiä ja seuruun virittelyssä meni sivulla maahan ilman lupaa. Sanoin oho, sitten skarppasi ja päästiin liikkeelle.



Seuruu: seurasi hyvin, mutta lelupalkan puuttumisen näki vähän vireen laskussa. Seuraa hyvällä paikalla ja tiiviisti, kontakti on hyvä ja kääntyy pennin päällä. Juoksussa vähän väljeni kun vilkaisi tötsää. Vastasi sosiaaliseen hyvin.

Jäävä: taisi olla joku kyttäys päällä kun lähdettiin liikkeelle, kun piti korjata seuruuta matkalla. Maahan lysähti vauhdista ja kerralla. Pysyi ja sivulle hyvin.

Luoksari: Tuli aivan fantastisen hyvin laukalla loppuun asti. Epäröi tuleeko eteen vai sivulle, siksi eteen vinosti. PA vähän taas hakee paikkaa, ei oikein meinaa tulla kunnolla sivulle asti.

Kaukot: ennakoi maahanmenon. Otin sen uudestaan. Meni jo virittelysanasta. Vaihdot nopeat ja selkeät. Sivulle hyvin.

Estehyppy: en edes muista koska ollaan viimeksi tämä otettu, mutta tosi hyvä, suora eteentulo. PA jälleen vaikea. Jäi sivu-käskyllä vinosti eteen kysymään eikö tämä kelpaisi?

Kapula: Perfect. Pelkäsin että yrittää ottaa ennen lupaa mutta malttoi.

Treenaa vielä ennen koetta:
-PA treeniin jumppaa
-perusasentoon varmuutta, ei saa mennä maahan ilman lupaa
-lyhyitä seurauspätkiä nostamaan vielä motivaatiota, vähän juoksua voisi myös ottaa

Tällä aikalailla mennään, oon suunnitellut että menen huomessa LEVEKin tokoryhmään vielä mukaan, pyydän jonkun häiriköimään PA ja käskyttämään maahan, että saisin siihen varmuutta ettei tekisi tuota ennakointia siihen. Ja sitten vielä torstaina kävisin aamulla uudestaan hallilla tekemässä viimeistelyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti