keskiviikko 26. elokuuta 2015

Jujun kesäloma

Niin se kuuukausi vierähti ilman yhtään päivitystä. Oma (teko)syynsä asialle on allekirjoittaneen kesäloma, joka kesti mahtavat kolme viikkoa. Juju ei tosin lomaillut vaan treenaili ahkerasti paimennuksen ja agilityn saralla ja vähän vähemmän ahkerasti, eli silloin kun sattui kiinnostamaan, myös tokoa. Paljon kehitystä on tapahtunut ja parhaiten sen huomaan paimennuksessa. Ollaan käyty muutamaan otteeseen eri lampaillakin, ja se on tuonut paljon haastetta muutoinkin vaikeaan lajiin. Juju syttyy kerta kerralta paremmin paimennukseen ja sillä on onneksi aivot mukana treeneissä.

PAIMENNUS

Käytiin loman alussa Kehrolla kokeilemassa uusia lampaita uusissa maisemissa. Oli se vaikeaa!! Lampaat oli superhyper lentäviä ja Jujulla oli tosissaan vaikeuksia saada pidettyä ne läjässsä saatika mulla. Pentu löysi myös silmänsä, ja osa treenistä menikin sitten transsista herättelyyn. Oltiin oltu koko viikonloppu ennen näitä treenejä mökillä juoksemassa kaverien kanssa, joten luulen että väsymys teki myös tehtävänsä, sillä toisella puoliskolla Juju oli entistä huonompi. Jäi vaan jumittamaan, eikä suostunut menemään ollenkaan lampaiden taakse, vaan tuijotti vaan ja halusi katsekontaktia. Ei auttanut kepin heiluttelut, ei mikään. Varsinkin oikea suunta oli täysin lukossa. Lopeteltiinkin sitten aika nopeasti yhteen onnistumiseen kun huomasin, että nyt ei mikään täsmää... Juju on yleensä paimennuksen jälkeen supertyytyväinen itseensä, mutta nyt se oli jotenkin ihan loppu.

Tämän keissin jälkeen olin jo maani myynyt ja ajattelin että tästähän ei tule sitten mitään. Lähdettiinkin kasvistädin luo paimentamaan kolinapurkki taskussa, jos tuijotusta ja jumitusta edelleen esiintyisi. No ei esiintynyt. Lampaat oli jälleen liukkaita, mutta käsiteltävissä. Ainoastaan oikea suunta tuotti tuskaa. Juju varastaa oikealla aina siten, ettei suostu flänkkäämään kunnolla vaan menee lampaita kohti suoraan ja kun pääsee takanurkalle niin että on pakko kääntyä, se hyökkää ihan suoraan lampaiden jalkoihin. Tällä kertaa ei kuitenkaan vielä purrut, mutta oli meillä täysi työ saada se oikealle kierrolle. Suoraan ajaminen meni hienosti ja sain Jujua pysäyteltyä hyvin. Tehtiin myös aidan vieressä flänkkitreeniä ja siinä oikea suunta avautukin paremmin.

Käytiin myös useampaan otteeseen Saarikylissä "kotitilalla" paimentamassa, ja ollaan tehty siis vain peltotreenejä nyt. Tutuilla lampailla Juju on tosi hyvä, ajaa järkevästi, vaikka välillä kaasua onkin liikaa. Paimennuksen treenitavoitteita onkin ennen syksyä, että saadaan oikea kierros auki, tehtyä pieniä hakukaaria ja saadaan maahanmeno tarkaksi. Alla olevalla videolla ollaan peltotreeneissä tutussa paikassa:


AGILITY

Agiliitämässä ollaan tehty radanpätkiä ja harjoiteltu esteosaamista. Ohjatut tunnit oli heinäkuun tauolla, ollaan tehty siis itsenäisesti suurimmaksi osaa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen että Juju ei saa touhuta omiaan kentällä, vaan siellä ollaan töissä, vaikka hauskaa saa ollakin. Keskittyminen vaan pitää ohjata oikein. Jos tästä ei ole tarkka, Juju juoksee itsekseen putkia ja kontakteja, eikä jaksa keskittyä olennaiseen enää kun pitäisi. Ollaan päästy paljon eteenpäin ohjautuvuudessa, ja Juju kuunteleekin nykyään ohjausta todella hyvin, pystyin jopa kerran ohjaamaan hienosti takaapäin, ja Juju keskittyi taitavasti. Esteosaaminen alkaa olla myös ok, ainoastaan keppejä ei vielä tehdä täysillä, jotenkin tekee mieli vielä odotella sitä vuoden rajapyykkiä ennen kuin ruvetaan kunnolla pujottelemaan. Ollaan tehty keppejä kyllä kujalla ja niin kapealla, että Juju joutuu jo vähän hakemaan sitä väliä, muttei vielä kokonaan pujottele.

Meitä pyydettiin myös agilityn valmennusryhmään nyt talvikaudeksi. Aikas mahtavaa! Jujulla on puolitoista vuotta täynnä ensi vuonna maaliskuussa, joten sen jälkeen voisi lähteä vaikka kisakentille.





TOKO

Tokoa ollaan tehty aina lenkkien yhteydessä. Seuraaminen alkaa olla aika kivan näköistä, eikä mun tarvitse sitä kauheasti imutella enää, seuraa ilman että näkee palkkaa. Olen palkannut seurausta lelulla, jotta ollaan saatu säilytettyä hyvä asenne. Ollaan myös harjoiteltu liikkeestä istumista, se on ihan alkeissa vasta.

Paikkamakuuta ollaan tehty, ja Juju pysyy jo parin minuutin ajan kivasti kun olen näkyvissä. Muuta ei vielä ole yritettykään.

Kaukoissa esiintyy ärsyttävää sivuttais liikettä, joten ollaan kaukoissa tehty vain kosketusalustalla, oli se sitten puistopenkki tai mikä vaan. Seisominen on vaikeaa edelleen, jotenkin sillä on ajatus edelleen eteenpäin, ja yrittää tulla luo kun seisottaa.

Luoksetulo myös vähän jumittaa, kun nyt kun ollaan harjoiteltu maahanmenoa luoksetulon yhteydessä, niin Juju on alkanut ennakoida ja hidastella. Tähän tarvis vähän treenivinkkejä...?

Noutoa ei olla edes uskallettu alkaa vielä treenaamaan, kapula on olemassa, mutta asioiden pitäminen suussa on Jujulle vaan niin vaikeaa...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti