maanantai 16. lokakuuta 2017

Treffailua paimennuksen merkeissä

Tanjan treeneissä perjantai iltana Juju sai jälleen 10p ja papukaija merkin. Tanja sanoi, että radalla ei ollut yhtään kohtaa mitä ei olisi osattu. Teemana olikin takaakierrot mitkä on Jujun vahvuuksia. Puomilla teki myös supereita osumia, myös täydellä puomilla. Jujulle tuntuu parhaana palkkana puomin kanssa toimivan se, että se saa jatkaa rataa. Se saa sen kiihdyttämään niin että osuu alastulossa kahdella laukalla. Lyhyemmässä laukassa se ei lisää askeleita, vaan lyhentää niitä ja silloin tulee helposti huti. Myös A osui vaihteeksi tosi hienosti ja olin muutenkin tosi tyytyväinen supermimmin draiviin. Ihan hirveen hyvällä asenteella teki rataa! Mä niin tykkään siitä, että vaikka Juju on nopea ja aika kiihkeäkin agissa, niin sillä on aina aivot mukana, ja se seuraa ohjausta ja lukee rataa todella hyvin.
_______________________________

Viikonlopuksi startattiinkin sitten Lohjalle mökille ja sunnuntaina treffattiin JUNKkien tulevaa isää Linkiä ja Saimaata paimennuksen merkeissä. Vaikka Link oli jo lukkoon lyöty valinta pentueen tulevaksi isäksi, niin halusin nähdä sen lampailla vielä uudestaan, nyt kun sitä on koulutettu eteenpäin. Lisäksi viime kerralla oli niin kauhea sää kun paimennusta käytiin yhdessä kokeilemassa, että en mä siellä kyllä mitään edes nähnyt. Nyt osui nallekarkit kohdilleen, ilma oli aivan loistava. Samalla yksi pennuista kiinnostunut tuli katsomaan Linkiä ja Jujua, ja meillä vierähtikin treeneissä ja kuvailuissa lopulta 3h. Juju oli edustuskunnossa kun se on tiputtanut kaiken pohjavillan pois ja on niin laihan ja pienen näköinen nyt. 😁

Link oli mennyt valtavasti eteenpäin ja tykkäsin kovasti sen intensiteetistä lampailla. Link käyttää ehkä enemmän silmää kuin Juju ja on selvästi "vahvempi" lampailla, mutta oli kuitenkin hyvin hallinnassa. Se ilme lampailla oli hyvä. Link tuli treenaamaan aksakisoista suoraan, ja eipä tuntunut poitsua paljon painavan kisat jaloissa. Linkillä on luontaiset ja avoimet kaaret, mikä on hyvä kun miettii Jujun ahtautta. Summa summarum, pidin kyllä näkemästäni.



Jujun treenit olikin sitten aika...vauhdikkaat nyt ainakin. 😂 Lampaat oli isoja liharotuisia mammoja, eli meille vähän erinäköisiä ja tuntuisia kun "omat" lampaat on. Hyvin Juju otti suunnat ja flänkit oli mukavasti auki, mutta se stoppi. Niin että jotta mikä stoppi? Ei ollut Juju koskaan mistään stopista kuullutkaan. Ohjasin pillillä jonkin verran, eikä pillistoppi ollut yhtään sen parempi. Nyt myös totesin että kyllä, kyllä ne tunteet saa läpi myös siitä pillistä.😅 Mutta ylipäänsä olin tyytyväinen Jujuun, koska se ei yhtään epäröinyt ruveta hommiin, ja oli aika itsevarman oloinen vaikka mammat kääntyi välillä vastaan eikä halunneet liikkua jaloista pois.







_________________________________

Maanantaina aamulla sitten heti hallille juoksarihommiin. Puomi oli kentän reunassa, ja väli edessä olevaan esteeseen oli taas aika pieni. Vähän välillä ottaa aivoon kun nuo treenikentät on niin pieniä, että vaikea saada oikeanlaisia etenemisiä koiralle, kun heti kun ehtii kiihdyttää niin joutuu taas jarruttamaa. Loivasti vasemmalla oleva hyppy oli vinossa. Tuli paljon huteja, mutta tuli osuminenkin. Juju ennakoi vähän hypyn käännöstä, ja alkoi jarruttaa lankun päällä, jolloin kaksi lyhyttä laukkaa ei aivan riitä osumiseen. Lisäksi vasen käännös on vaikeampi ollutkin, myös loiva. Paras osuma tuli kun ensin otettiin tokalta taitteelta jackpotti, jonka jälkeen sai juosta kovaa putkeen ja uudestaan puomille, silloin myös kokonainen puomi onnistui paremmin.


3 kommenttia:

  1. Löysin tänne Inkan linkin kautta. Tsemppiä pentusuunnitelmiin! Linkkiä nähnyt tokossa ja hienosti tekee. :) Kivan sosiaalinen uros ja ottaa odottelut rauhassa. Näissä tokokuvissa esim molempina päivinä https://tollerwich.pic.fi/kuvat/Treenit/HSKP-tokoleiri-Ruotsinpyht%C3%A4%C3%A416-17-04-2017/
    Gava näyttää kaljuna ihan samalta, muutamat poskihapsut jää jäljelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip, ja kiitos!! Oonkin seurannut teitä kyllä pitkään, hauska että eksyit myös meidän blogiin :) Hiljalleen pentuprojekti menee eteenpäin, jos kaikki menee muuten hyvin niin astutus jouluna. Link on niin hieno! <3

      Poista
    2. Hauska löytää blogeja jotka lukenut meidän puuhia. :D Enään harvemmin ihmiset jaksaa kommentoida, toki jos lukee kännykällä tai bloglovinilla tms on hankalempaa.

      Poista