tiistai 16. tammikuuta 2018

Tokoilemassa

Treenit jäävät blogissa nyt vähemmälle arvolle näköjään. Mutta tänään oltiin tokoilemassa!

Teemana oli ruutu, jäävät (seiso, istu) ja luoksari. sekä perusasennon paikan korjausta.

Ruutu: Ruutu oli jälleen keskellä kenttää ja lähettelin ruutuun 3-5m matkan päästä eri sivuilta. Eka yritys oli huono, mutta sitten selkeästi skarppasi (totesi ettei lelua tipu, pelkkää namia) ja oli tosi hyviä toistoja. Loppuun muutama vähän pidemmältäkin matkalta ja kivalta näytti. Menee ruutuun iloisesti ja kivalla asenteella ja stoppaa käskystä. Vauhtia haetaan ehkä sitten joskus, mutta nyt treenataan paikkaa kuntoon ensin.

Jäävät: Koitin ensin tehdä jääviä namin heitoista, mutta se ei toimi, Juju ennakoi niin voimakkaasti stoppia, ettei kuuntele, vaan tekee sen stopin mikä tehtiin viimeksikin. Jää niin kiinni heitettyyn namiin. Peruutellen sitten. Ja se sitten onnistuikin hyvin, erotteli myös hyvin istu/seiso stopin, ja korjasi jopa kerran itse kun meinasi jo istua seisomisen, mutta viime tipassa nostikin pyllyn ylös. Ei mokannut tässä kertaakaan.

Luoksari: Kaksi toistoa pitkältä matkalta käsitargettiin. En uskaltanut vielä käyttää luoksarikäskyä, vaan käytin targettikäskyä, ja kivasti se toimikin. Näitä vaan tarvitsisi tehdä about joka päivä muutama, niin olisi aina helpompaa. Palkkasin heitetyllä namilla, ja Juju oli myös tosi mielissään kehuista.

Perusasentoja sai korjata pikkuisen vinoista suoriksi, ne kun jää nii helposti sillä vajaaksi, niin koitan tällä saada ajatusta siitä että pitää tulla perille asti. Hyvinhän se niitä teki.


Juju oli tosi tohkeissaan kun pääsi hallille, teki innoissaan ja hyvällä draivilla ja tykkään sen asenteesta tuolla namipalkalla toimiessa. Se miettii enemmän kuin häslää eikä paineistu tai turhaudu lelun odotuksesta.

Tänään vuorokausi 25 ja tein vähän vertailua vuorokauteen 17. Kyllä mä ole näkevinäni hiukan valahtaneen mahalinjan, mutta voi johtua mistä vaan 😊 Paino on noussut edelleen tasaisesti, ruoka maistuu erinomaisen hyvin (oikeastaan se voisi syödä ihan niin paljon kun eteen laittaa). Kovin on rauhallista lenkkeillä tällä hetkellä, Juju normaalisti on aika sähiköinen metsässä juostessaan, nyt tyytynyt jolkottelemaan polkuja ja haaveilemaan.

17vrk
25vrk
25vrk
25vrk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti