perjantai 9. syyskuuta 2016

Jos olin matkalla, en enää muista minne, ja pääsenkö koskaan perille

Keskiviikkona illalla lenkillä tein Jujulle kaksi esineruutua.

Ensimmäinen aika lenkin alussa oli about 5x10m pitkänmallinen ja kapea ruutu. Vein Jujun nähden takareunalle sukan joka erottui maastosta hyvin. Juju haki sen vuoren varmasti, ei mitään ongelmaa. Vein samaan ruutuun saman esineen Jujun nähden toiseen kohtaan. En edes tiedä saako näin tehdä, mutten ajatellut että tässä alkeisharjoittelussa, jossa mun tarkoitus on vaan saada Juju etsimään ilmavainulla esineitä ja tuomaan ne nopeasti, olisi tuosta kauheasti haittaa. No se olikin sitten vähän vaikeaa. Juju eksyi vähän ruudusta uloskin kerran, ennen kuin löysi sukan ja palauttikin vähän epävarmasti. Ei ehkä tämmöistä sitten enää.

Toinen ruutu vähän pidemmällä metsässä oli noin 5x20m eli tein pidemmän tarkoituksella. Olen kuitenkin ajatellut nyt alkuun piää nuo ruudut suht kapeina jotta Juju etenisi ruudussa ensisijaisesti suoraan ja uppoaisi aina takareunaan asti ennen sivuttaistyöskentelyä. Tällä kertaa esineenä oli klikkeri, aika pieni ja tumman sininen. Tiputin Jujun nähden takareunalle. Menin vapauttamaan koiraa ja Juju olisi singonnut suoraan ruutuun, onneksi oli nopeat hoksottimet :D Upposi ruutuun syvälle, muttei hoksannut esinettä. Huomasin että kävi haistamassa sitä, mutta kun en sanonut mitään, jatkoi etsintää. Annoin hetken etsiskellä, mutta sitten heti kun haisteli klikkeriä uudelleen, hihkaisin, niin tajusi heti nostaa ja toi täysillä :D


Loppupuolella tein vielä vähän keppi-ilmaisun alkeita. Otin muutamia tikkuja matkaan jo lenkiltä hajustumaan, sellaisia about 15cm pitkiä ohuita keppejä. Yritin ottaa sellaisia mitkä ei hirveästi herättäisi Jujussa intoa leikkiä. Tultiin metsästä tielle, niin otin tiellä muutaman toiston. Mä haluan Jujulle maahanmenoilmaisun, joten sitä harjoiteltiin. Pidin ensin vähän kättä kepin suojana, ja blokkasin sillä Jujun haluja ottaa keppi hampaisiin. Kun kiinnitti katseen keppiin, sanoin ihan rauhallisesti ja hiljaa maahan. Ja heti kun meni, naks ja lelubileet :) palkkasin siis taskusta lelulla. En antanut missään vaiheessa koskea keppiin. Sitten liikuttiin pieni matka ja uudelleen. Tein ehkä neljä toistoa, ja vikalla Juju jo tarjosi kepin edessä maahan menoa :) jätettiin siihen.


_______________________________________

Torstaina illalla olikin paimennusta Somerolla. Tuijan koulutus, mutta Pete mua kyllä koulutti, sen mitä ehti. Aika itsenäisesti tehtiin pääasiassa.

Ekalla kierroksella päätin, etten anna Jujun yhtään kertaa räjäyttää laumaa ja kiihdyttää vaan jos kiihtyy niin heti lujasti maahan. Tehtiin alkuun tosi helppoa flänkkitreeniä, jossa lähetyksen jälkeen (annoin kepillä painetta) menin toiselle puolella laumaa vastaan niin, ettei Juju ehtinyt tasapainoon vaan hain sinne itse. Siten saatiin lauma heti haltuun ja Juju ei ehtinyt sekoilla yhtään. Jonkin aikaa availin flänkkejä ja sitten otettiin pitkä pätkä poispäinajoa. En edes älynnyt laittaa Jujulle liinaa ja hyvä niin. Heti jos kiihdytti raville, käskin odota, jos ei totellut, maahan. Sai ajaa vain käyntiä ja vaanien. Sain Jujun siten hyvin kuulolle ja saatiin tehtyä tosi hyviä sisäflänkkejäkin ja ohjattua laumaa. Vielä Jujun on vaikea lähteä ajamaan muhun nähden sivuttaissuunnassa, ajaisi mielellään vain kohtisuoraan poispäin. Mutta hiljalleen. Hyvältä kuitenkin tuntui.


Tokalla kierroksella halusin ottaa pitkiä hakuja. Pete ja Rapp tuli pitämään mulle lampaita "tolpalla". Hakumatka oli about 50m. Aluksi menin itse koiran ja lampaiden väliin noin puoleen matkaan ja lähetin sieltä. Ekalla lähti hyvin, mutta imi sisään loppuosassa. Tokalla sitten teinkin niin, että lähetin lähempää koiraa, mutta heti kun huomasin että jäi silmästä kiinni, maahan, kävelin itse lähemmäs ja lähetin suuntakäskyllä uudestaan. Jos ei lähtenyt hyvin, vihaisesti maahan ja uudestaan. Saatiin tehtyä molempiin suuntiin näin. Oikeassa näin paremmin missä kohtaa jää silmään kiinni ja tulee sisään, vasemmalle lähti aina niin hyvin, että se oli vaikeampi nähdä. Myös maahanmeno lauman takana oli vaikeaa, mutta saatiin muutama ihan ok.


Oli mukavat treenit ja sanoinkin Petelle että oli hyvä saada vähän uutta verta taas tähän, nyt tiedän miten treenata ja mitä.
_______________________________________

Tänä aamulla otin pikatokot lenkin yhteydessä. Luoksareita ja jääviä. Tein jäävissä L mallisesti vaihdellen asentoja, seisomiseen ja istumiseen käytin pientä käsiapua. Seurautin pitkää pätkää ennen jäävää, olen huomannut että Juju ennakoi myös tätä tosi paljon ja mun liikkeen vähänkin hidastuessa stoppaa helposti. Luoksarit vauhtipalkalla. Hyvin tuli ja kovaa. Nyt pystyy jo vähän venyttää palkkaustakin.

Treenaa toko:
-jäävien ennakointi pois!
-luoksareissa palkan viivästys, itsensä kierrättäminen palkalle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti