maanantai 29. helmikuuta 2016

We`ve got the power

Pidettiin kaksi päivää lepoa Annen ratatreenien jälkeen. Lenkkeiltiin kyllä kunnolla, ja perjantaina myös vähän temppuiltiin kotona muttei kummepaa.

Lauantaina 27.2. oli Maria Salosen valmennus. Mulle vieras koutsi ja ryhmä, mutta menin rinta rottingilla mukaan vaan. Koiran tasoa kysyttäessä vastasin, että osataan esteet.

Ratapiirros oli seuraavanlainen:


Muut ryhmäläiset oli saaneet piirroksen jo ennen treenejä sähköisesti tutkailtavaksi, mutten antanut senkään lannistaa. Pääsin hyvin sisään radalle, kun olin ajoissa hallilla. Mulla oli noin 10min aikaa opetella sitä keskenäni, ennen kuin käytiin rata yhdessä läpi. Rata oli profiililtaan tosi haastava meille. Ollaan tehty tosi vähän putkijarruja, ja puomia ei Juju osaa mennä alas asti itsenäisesti. No alku 1-5 ei ihmeempää, putkessa 2 jarrua päälle ja valssilla 3-4. Sitten 6-7 väli oli monen ryhmäläisen mielestä vaikea. Olin jo miettinyt oman ohjaamiseni, kun kuuntelin hämmentyneenä muiden valitusta kuinka vaikea kohta se on. Moni mietti kuvion tekemistä ulkopuolelta. No päätin sitten avata suuni ja kerroin että ajattelin itse tehdä 6 päällejuoksumaisesti ja siitä 7 poispäinkäännöksen vähän sylkkärimäisesti. Heti tuli kommenttia, että se olisi hieno ohjaus, mutta ei onnistu monellakaan koiralla. No mä olin jo päättänyt mennä sillä. Ja toimi meillä kyllä hyvin. Juju lähti poikkariin loistavasti. (ja itseasiassa toimi aika monella muullakin ryhmäläisellä kun vaan uskalsivat sitä kokeilla)

Sillä sain etumatkaa 8 tekemään valssin esteelle 9. Siitä välistä veto 10. Sitten puomilla meillä tosiaan on se ongelma, ettei Juju osaa sitä vielä itsenäisesti tehdä, enkä haluaisi mennä putken päähän asti kertomaan mitä, ja missä. Joten Maria palkkasi puomin päässä, ja jatkettiin siitä. Puomille siis leijeröinti 12 putken sisäpuolelta. 14 takaakierto. Taisin tehdä 15-16 välistävetona, ne toimii meillä niin hyvin. Sitten putkeen ja putkien 17-18 välissä takana leikkaus. Este 19 oli vaikea, kun oli järkevämpää saada koira ulkokautta ympäri --> parempi linja kepeille. Tähän tein poispäinkääntöä.Toimi. Kepit leijeröin taas putken takaa.

Sitten olikin uusi ohjaus meille esteellä 23, viskileikkaus. Harjoiteltiin tätä yksinään, ja Maria palkkasi oikeaan suuntaan. Tarkoitus oli jäädä 22 putken puolen välin paikkeille ohjaamaan, mitä kauemmas, sitä paremmin Juju kääntyi. Sit miljoonaa 24 päähän ja poikkari 25. Tässä jos myöhästyin Juju kääntyi  minua kohti putkesta ja ei löytänyt estettä millään. Vaikea hypätä seinää päin :) . Aikalailla selkeää suoraa esteelle 29 asti. Siinä piti olla tarkkana, että sai kääntymisen tiukaksi, ja jarrut päälle ajoituksen kanssa oikein. Esteen 30 sain monta kertaa ohjattua ohi, mutta kun rytmitys ja eteneminen osui oikeaan, sain vähän veto-tyrkkäys tyyppisesti Jujun yli. Tämä oli selkeästi radan pahin paikka meille!! Tämmösiä lisää. Tuon 30 sijoittuminen ja kulma 29 jälkeen oli tosi vaikea. Sitten A jälkeen persjättö ja putkeen, putken aikana "Juju" huudolla koira oikeaan suuntaan. Kepit ja este. Kolmenkymmenenneljän (34) esteen rata oli siinä :) Me tehtiin pätkissä kylläkin, palkaten sinne ja tänne ja uusia ohjauksia opetellen erikseen.

Treeni tehtiin kahdessa osassa. Viimeisen osan päätteeksi Maria totesi, että kyllä te ihan vähän muutakin osaatte kun esteet :)

ps. Juju oli aavistuksen epäpuhdas treenin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti