maanantai 10. huhtikuuta 2017

Paljon asiaa

Tuntuu taas kun mennyt monta päivää ettei ole ehtinyt edes ennakkoon kirjotella, että mistä aloittaisi :D

Torstaina illalla käytiin tekemässä jälki ja esineruutu. Jälki oli vaikeassa maastossa, mutta lyhyt, ja sillä on kaksi keppiä. Janan otin noin 5m. Vanheni 45min. Olipa vaikeaa.

-nosti ihan vääriä jälkiä, tai oli nostavinaan ja lähti kuitenkin väärälle jäljelle. Tai mistä minä tiedän mikä siinä meni, mutta ei ainakaan omaa nostanut. Kun en antanut mennä väärälle vaan pyysin tarkistamaan, nostin oman, mutta väärään suuntaan. Argh. Noh seurasin sitä väärään suuntaan nostettua jälkeä. Sitten kun alkoi haahuilla, otin vaan tiukasti pois jäljeltä ja vein autoon. Ärsytti ja oli pakko vetää henkeä. Sitten uusi yritys ja jäljelle toisesta kohtaa. Taas nosti ensin väärän, mikä oli siis noin metri ennen meidän oikeaa jälkeä. En sitten tiedä, oliko kuitenkin menossa oikeaa kohti, mutta yritti oikaista joka tapauksessa. Jana oli 90 asteen kulmassa jälkeen nähden. Hitto että otti aivoon. Vein takaisin autoon. Ja uudestaan uusi yritys. Sanoin että pitää keskittyä. Vasta NYT alkoi oikeasti haistella ja ETSIÄ jälkeä. ARGH!!

-no sitten kun sai nostettua, niin aika pian oli eka kulma. Yritti suoristaa kulman. Pyysin tarkistamaan.

-Ekasta kepistä meni yli, tai näin että otti kepin suuhun, mutta jatkoi sitten se suussa jäljestämistä. Noh en tehnyt mitään, odotin että reagoi. Ja toi sen sitten hetken päästä kun ei matka keppi suussa jatkunut.

-VASTA EKAN KEPIN JÄLKEEN alkoi oikeasti jäljestää kunnolla. Sitten menikin tosi hyvin, oli jäljen päällä ja tarkisti hyvin pahat paikat. Tein tarkoituksella hankalista kohdista maastossa, kun nämä olleet prinsessalle liian ällöttäviä. Mutta siis että oli hankalaa... Jäi myös huono fiilis, kun joutui tarkentamaan niin monta kertaa ja etenkin toi väärän jäljen nosto, whaaaaaat??


Esineruutuun mentiin ennen jälkeä, tämäkin vanheni noin 30min. Tallasin 3x20m suikaleen, ja sinne kaksi esinettä, helppo tunnarikapula ja vaikeampi pyykkipoika. Tunnari oli ruudun takanurkassa, pyykkipoika noin keskivaiheilla. Lähti suoraan ja eteni ruudun loppuun. Ruudun lopussa meni ruudusta pois, mutta viime vuoteen verrattuna, tajusi kyllä olevansa ulkona ja tuli ruutuun takaisin. Tunnarikapula nousi varmasti ja palautti hyvin vaikka tulikin ruudusta vinosti ulos. Pyykkipojasta sitten väännettiin. Meni hienosti esineelle heti kun lähetin, mutta ei nostanut sitä?! Kehuin kyllä kun oli esineellä muttei siltikään. Sitten jatkoi etsimistä. Meni kauas ruudusta jo välillä poiskin. Kutsui pois, lähetin uudelleen, lähempää ja suoraan kohti esinettä. Ei vieläkään. Meni vaan yli noteeraamatta esinettä. Jujulla myös viime vuonna oli vaikeaa nostaa ns kovia esineitä, avaimia tai metallisia juttuja.  Saa kyllä hajun muttei usko että joku voisi kadottaa noin ällön jutun eikä halua kantaa niitä. Aikamme väännettiin, ja lopulta toi kyllä ja sai superpalkan, mutta tätä täytyy kyllä harjoitella, vaikka nurmikolla nyt ensin vaikeilla esineillä.
______________________________

Perjantaina lähdettiin Turkuun. Juju vietti ensimmäiset hotelliyönsä ja vielä niin että joutui olemaan osittain huoneessa yksin kun käytiin keposen kanssa katsomassa TVOF semifinaalia. Hienosti meni, ei tuhonnut mitään, ja oli selkeästi onnessaan kun sai nukkua sängyssä.
______________________________

Lauantaina aamulla aikaisin startattiin Somerolle Marikan ratakurssille. Kurssi oli kaksi päiväinen, ja keskittyi tosiaan radan ajamiseen. Aloitettiin lauantaina klo 9 about tunnin mittaisella teorialla.


Käytiin läpi paimennuskisoissa eri luokissa olevat tehtävät, ja niistä saatavat pisteet sekä merkittävimmät pistemenetykset. Tuli paljon asiaa, perusjutut olen jo tiennytkin mutta tuli paljon hyviä huomioita, mitä kisapaikalla tehdään, mitä pitää ottaa huomioon jne. 

Sitten teorian jälkeen pellolle. Ajatus oli, että kaikki ajaa kerran radan läpi, katsotaan kohta kohdalta miten menee, ja missä on treenattavaa. Lampaat oli tosi vilkkaita, seassa oli ns vääränrotuisia ja nuoria, ei kisalampaita, jotka aiheutti aika paljon päänvaivaa monelle, varsinkin hakuun ja poispäinajoon. Woollandian lampaat tulee ihmiselle helposti, mutta kun vapaata tilaa antoi, ne tuppasivat karata tosi helposti. Lisäksi meillä oli aina yksi varikkokoira pitämässä lampaita seuraavalle menijälle, ja yhden koiran kanssa lauman pitäminen muille oli vaikeaa.


Meidän suoritusvuorolla lauma oli kuitenkin aika kohtuullinen. Lähetin Jujun oikean kautta, ja jouduin heti laittamaan maahan, koska lähti liian suoraan. Hakumatka oli lyhyt, ei olla tehty ollenkaan tänä vuonna hakuja ja johtuen paljosta määrästä ajotreeniä Jujun kaaret on aika ahtaat ja tiesinkin että haussa tulee meidän suurimmat ongelmat. Lampaat lähti tulemaan tosi kovaa, ja Juju ei ottanut maahan käskyä, niin katastrofi oli valmis. Lampaat karkasi haussa, ja käytiin sitten hakemassa ne uudestaan. Poispäinajoon Juju lähti hyvin, mutta koska meillä on vielä tehty sisäflänkkejä vain avustettuna, oli monessa kohtaa myöhässä. Jujulla oli myös kaasu pohjassa, ja tuli aivan liian lähelle eläimiä. Eka portti missattiin, ja ajettiin offline. Peruskuljetukseen sain lampaat rauhoittumaan, mutta Juju puski niitä edelleen aivan liikaa musta läpi ja sain makuuttaa sitä liikaa. Siksi lampaille myös avautui vetosuuntia aivan liikaa ja kuljetus oli aika poukkoilevaa. Lopussa taisivat myös karata vähän, mutta saatiin ne tolpalle, ja tolpalta häkkiin. Jätin Jujun vartioimaan laumaa kun menin avaamaan häkin ovea, ja kutsuin siitä Jujun luokse ja sitten hakemaan lampaat. En voinut mitenkään lähettää hakemaan suoraan laumaa kaukaa, koska flänkit oli niin ahtaat. Häkkiin lampaat meni aika automaattisesti. Juju häkkiin. Yritin kierrättää vasemman kautta taakse, mutta Marika sanoi että antaa mennä oikealta jos se sitä tarjoaa, ja oikealle menikin heti hyvin.

Toisella kierroksella niitä hakuja. Vasen suunta aukesi Jujulla paremmin joten paukutettiin oikeaa. Oli taas vaikeaa alkuun, Jujusta näki, että se oli päättänyt että hän vaan juoksee täysiä niin mä oon ulkona tilanteesta ja Juju saa tehdä mitä tykkää. Tätä nyt sitten laitettiin aisoihin. En yhtään antanut tulla paineesta läpi, vaan heti jos aikoikaan tulla lähemmäs, heitin kepin tai otin askeleen kohti. Kaarellakin jos vilkuili sisälle (vahvalla silmäkoiralla pelkkä katse saa aikaan paljon asioita) heti reagoin siihen. Jo alkoi aueta ja osa olikin jo ihan hyviä ja laajoja. Laajensi myös itse takaosaa paikoin.

Sunnuntaina päivä alkoi kisalla :) Eli siis jokaisella uusi lauma ja kisamaisesti tehtiin. Jokainen sai myöskin arvioida toista treenaajaa ja Marika tuomaroi kaikki myös itse.

Rata oli tällä kertaa oikeakätinen. Lähetin hakuun vasemmalta, koska tiesin sen helpommaksi. Ja hyvin lähtikin. En uskaltanut antaa mennä taakse asti, koska räjäytyksen vaara oli ilmeinen. Lampaat oli villejä, ja jos olisi ladannut jo heti haussa ne kiitolaukkaan, niin ei me oltaisi niitä sitten saatukaan enää hanskaan. Nosti hyvin ja rauhallisesti, ja kuljetus oli hyvä. Lampaat pysähtyi tolpalle ja tolpan kierto oli tosi hyvä. Sitten yritettiin lähteä poispäinajoon. Lähtikin hyvin ja reippaasti, mutta sitten iski epävarmuus ja pokka petti ja lasautti lampaat hajalleen. Tästä olisi kuulemma tullut oikeissa kisoissa hylky. Me saatiin kuitenkin jatkaa. Käytiin hakemassa lampaat takaisin linjalle ja aloitettiin uudestaan. Otin sisäflänkeillä tilaa ja ajettiin. Saatiinkin sitten porukka tosi nätisti portille. Menivät portista ohi, mutta menivät myös linjalta ohi, enkä korjannut. Sitten otin porukan peruskuljetukseen, ja siihen ne rauhoittui. Sain kyllä huomauttaa jos ja vaikka kuinka monta kertaa Jujua kun tunki liian lähelle, mutta malttoi ihan ok. Toisen portin käännös oli tosi hyvä, käänsi lampaat tiukasti linjalle ja päästiin hienosti vika pätkä! Tunsi kyllä vedon, ja yritti tunkea vetoa vastaan, mutta pakotin pysymään nahoissaan. Nuo lampaat ei karkaa vetoonkaan, jos ne ihmiselle rauhoittuu. Lampaat tolpalle ja koira vahtiin. Juoksin avaamaan häkin portin ja lauma olikin rauhoittunut tällä välillä syömään. Kutsuin Jujun luo, mentiin yhdessä lähemmäs ja varmistin hyvän kaaren tällä. Ei tässä sekoillutkaan, vaikka oikealta lähetin. Lampaat meinasi mennä vähän portista ohi, mutta sain korjattua tosi hyvin, ja Jujulla ei keittänyt. Häkissä meinasi taas keittää, mutta sain tilanteen hallintaan ja Jujun lampaiden taakse. Vielä häkistä ulos ja lauma hallintaan. Rata suoritettu :D Jihuu! Oikeissa kisoisa tosiaan oltaisi hylkäännytty tuon ppajon takia, kun lauma karkasi. Mutta nyt kun saatiin siihen uusintayritys niin niillä pisteillä oltiin kolmansia meidän treeniporukan kesken! Ja siis treeniporukassa oli kyllä ihan joka tasoista koiraa. Toisilla ei ollut edes suuntakäskyjä ja toiset oli 3lk tasoisia. Eli hyvin se lopulta meni.


Toisella kierroksella jälleen niitä kaaria. Tehtiin yhdessä toisen treenaajan kanssa. Otin vain oikeaa, koska se on selkeästi vaikeampi. Edelleen se meinasi välillä ettei tee kunnolla ja silloin sai kepin jalkoihin. Reagoin itse nyt pienempään kaahotukseen kun ennen ja selkeästi alkoi toimia. Saisi vaan itse olla vielä rauhallisempi käskyjen kanssa, että vaikka käskee kovaa maahan, niin seuraava suuntakäsky pitäisi olla kuitenkin rauhallinen pyyntö. Onneksi nyt jo keskiviikkona päästään taas, niin saadaan alkaa ratkoa tätä asiaa ihan tosissaan.

Oli tosi mahtava kurssi, mutta on kyllä vielä tosi pitkä matka meillä edessä että voitasi startata kisoissa. Jujulla välillä vieläkin keittää yli ja nyt vaikka tekee ihan tosi kivasti poispäinajoa, ja sisäflänkit näyttää tosi kivalta ja rennolta, niin noi haut ja lauman kokoamiset saa sillä kiehumaan. Yritettiin yhdessä kohtaa hakea itsenäisesti lauma pellon nurkasta ja tuoda se keskemmälle niin että saataisi yhdistettyä nämä toiseen laumaan. Siitä ei tullut yhtikäs mitään. Heti kun lampaat alkoi liikkua kovempaa, meni Jujulla herne nenukkaan, ja kaahaus alkoi. Kaiken huippu oli, että vaikka se yritti tuoda niitä hajonneita lampaita mulle takaisin, niin kadotti täysin korvat ja meni ihan suoraan vaan lampaita kohti. Ei totellut ei niin maahan kuin mitään muutakaan käskyä. :O Onneksi ei käynyt mitään, mutta kyllä hävetti. Argh.

Loppuun jäniskevennys. Koko viikonlopun rallatuksen jälkeen meininki oli vielä kotona tätä. Kaikille rotua miettiville tämä olisi hyvä muistutus millaisesta pakkauksesta on kyse. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti