perjantai 23. joulukuuta 2016

Bittersweet

Torstaina aamulla halli aksaa ominpäin.



Keinu: nyt ei taas meinannut kelvata arvon ohjaajalle, ei millään. Videolta kun katsoin jälkikäteen, niin olisin voinut aivan hyvin jättää kolmanteen toistoon, mutta kun ei livenä kelvannut niin ei kelvannut. Osa toistoista oli parempi, osa huonompia. Mutta uskon, että kun saadaan vaan sitä suoritusvarmuutta sinne, niin vauhtikin tulee sen mukana.

Oli muuten hauska huomata, että Juju tarjosi keinujen välissä 2on2off kontaktia puomille, kun puomi oli ihan vieressä. :D

Keppien vauhtiharjoituksia: alunperin oli tarkoitus siis tehdä puomille kontaktiharjoituksia, mutta koska keinu, niin päätinkin tehdä sitten jotain vauhdikkaampaa toisena treeninä keinun ohella. Otin puolikkaat kepit (eli 6kpl) ja palkkasin vauhdista eteen heitetyllä lelulla. Oli aluksi taas varovaista pujottelua :( mutta kyllä muutama ihan hyväkin saatiin. Jujulla on kepit sinällään hyvällä tolalla, että se ei kyllä kepeillä enää koskaan mokaa, vaikka mä vedätän ja hosun ja juoksen jne, mutta se on vähän kärsinyt tuo vauhti, jännästi kun ei ole treenattu niitä.
_______________________________

Sitten tänä aamula hallilla tokoa. Sen suurempia selittelemättä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti