torstai 25. elokuuta 2016

Semmosia

Maanantaina illalla oltiin jälleen Johannan ja poikien kanssa pellolla tekemässä jäljet. Talloin Jujulle 200m jäljen kolmella kulmalla. Jätin yhden kulman ilman nameja.


Kauheaa kyytiähän tuo jälleen jäljesti. Voisin ens kerralla jättää vähän matkan varrelle yllärinameja, niin ehkä rauhottais vähän kyytiä. Mutta kulmat jätän kyllä jatkossa namittamatta, Juju nimittäin palasi niissä kulmissa takaisin tarkistamaan ettei mitään jäänyt. Namiton kulma meni kerralla ja oikein.

Jälkien jälkeen mentiin vielä kentälle tekemään lyhyet tokotreenit. Halusin tehdä perusasentotreeniä ja Johanna sai häiriköidä. Oliver oli kiinni kentän reunalla ja möykkäsi koko treenin ajan, joten siitäkin saatiin oikein hyvää häiriötä. Aluksi Juju meni lankaan kun Johanna sanoi sen nimen, ja heilutteli ohjatun kapulaa. Sitten tsemppasi, ja lopuksi sai Johanna tulla jo aika lähelle eikä mokannut Juju siltikään kovin helposti. Tehtiin kolmessa setissä jossa jokaisessa palkkasin, laskevalla systeemillä. Hyvä hyvä.

Otin myös jäävien maahanmenon, ja seisomisen, jossa Johanna häiriköi. Molemmat oikein, seisomisessa käsiapu mukana.

Lopuksi otin liikkeestä istumista peruutellen, ja muutaman vauhtinoudon ja yhden eteen asti. Juju tiputti raville loppuosasta noutoa.
_______________________________

Tiistaina oltiin LEVEKin tokoryhmässä piiiitkästä aikaa treenailemassa. Alkuun parin minuutin paikkaistuminen, istui kuin tatti. Palkkasin muistaakseni kaksi kertaa. Sitten palattiin koirien taakse ja sieltä viereen. Katsoi muttei liikkunut. Hyvä Jups!

Yksilöliikkeinä otettiin seurausta ja luoksaria. Seurauksessa kysyttiin aluksi, että onko nopeuden vaihdot tuttuja, vastasin että on. Sitten aloitettiin, koutsi liikkuroi. Ju koitti ekalla suoralla ennakoida, luuli ensin jääväksi, kun niitä on nyt treenattu. Käskin seuraamaan, sitten tekikin hyvin. Liikkuri käski ottaa sivuaskelia, ja siinä vasta tajusin että kun niistä ei ollut puhetta niin en ollut maininnut että niitä ja peruutusta ei ole juuri treenattu. Päätin kuitenkin koittaa, ja onneksi, sillä Juju seurasi myös sivuaskelissa kauniisti. Peruutusta liikkuroitiin kaksi askelta. Juju seurasi kivasti, mutta peruutti istualtaan :) ei ole tosiaan treenattu tuota juurikaan. :D

Luoksareissa tarvittiin uusia neuvoja. Jujuhan tulee vauhtipalkalla kyllä kovaa, mutta mun mielestä ei osaa yhdistää siinä palkkaa ja vauhtia, koska aina kun en vauhtipalkkaa, Juju tulee ravilla loppuosan. Vaihtoehtona pyydettiin kokeilemaan etupalkkaa, eli palkka maahan pienen matkan päähän mun selän taakse. Ja Juju teki yllättävän hyvin. Mä vaan luulen että en voi tätä kyllä kauheasti käyttää, koska Jujulla on myös menneisyydessä tuota flänkkäämistä luoksarilla, ja kun lelu on maassa, helposti kyttää sitä ja alkaa tehdä kaaria.

Treenaa:
-seurauksen peruutus ja sivuaskeleet.
-täyskäännös edelleen
-luoksarissa uusia palkkaustapoja ja kilpailu palkalle?
_______________________________

Keskiviikkona aamusta sitten startattiin Somerolle paimentamaan Marikan oppiin.


Ekalla kierroksella Juju räjäytti lauman heti ensimmäisellä yrittämällä. Ei mitään uutta, mutta Marikalta saatiin taas hyviä neuvoja, ja kotiläksyksi kaaren loppuosan harjoittelua. Eli Ju vaikuttaa lampaisiin jo ennen kun se ehtii niiden taakse, ja siksi siihen pitäisi kiinnittää huomiota. Muuten nosto menee nollille. Lopussa tehtiin harjoitusta, jossa olin itse lampailla, ja käskin sieltä flänkille, ilman minkäänlaisia apuja. Jujun piti siis itse osata suunnat valita. Tein myös harjoitusta, jossa lähetin hakukaarelle, ja heti kun alkoi valua sisään, niin maahan, painetta kepillä ja uusi flänkkikäsky. Ajatuksena, että pitää laajentaa kaarta loppuosaa kohden.

Tokalla kierroksella tehtiin isolla pellolla poispäinajoa. Laitettiin liina roikkumaan perään. Ensin vähän epäröin onko hyvä idea tuo liina, mutta se osoittautuikin oikein loistavaksi ideaksi. Tavoitteena oli saada koira rauhallisesti ajamaan poispäin, ihan kävelyvauhti oli vain sallittua, ja mun piti pitää kriteeristä kiinni. Odota käskyllä hidastettiin, jos ei totellut, maahan, ja uusi aja käsky. Jos yritti tulla luo (jota yrittää kun alkaa ahdistaa) maahan, ja uudestaan aja. Juju teki tosi kivasti. Ei hosunut, ja sain otettua hyvin etäisyyttä sivusuunnassa ja Juju ajoi suoraan. Pätevä pikkuinen <3 Paimennusmasennus otti vähän takapakkia.
________________________________

Tänään tulin töihin rulliksilla ja Juju sai hölkötellä vieressä. Matka 7,5km ja aikaa meni varmaankin 50min. Rauhalliseen tahtiin tultiin vesisateessa.

4 kommenttia:

  1. Luoksariin vois kokeilla vauhtipalkkaamista jalkojen välistä. Mulla koirat saa eri kohdissa luoksaria vapautuksen palkalle niin, että sanon "jes" ja avaan jalat ---> syöksyvät jalkojen välistä selän takana roikkuvalle palkalle. Tätä on sitten helppo soveltaa niin, että odotan pidempään ja pidempään ennen jalkojen avaamista, jolloin koiralla säilyy vauhti loppuun saakka eikä tule banaaniongelmia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan itseasiassa juurikin tätä palkkaustyyliä käytetty luoksareissa "vauhtipalkkana". Ja toimii hyvin niin kauan kun palkkaan jalkojen välistä, mutta jos en anna vinkkiä lelun olemassa olosta, niin Juju hidastaa jo lähdössä, ja siirtyy raville viimeistään noin neljä metriä ennen mua. Oon yrittänyt tuota palkkausta odotuttaa, mutta musta vaan tuntuu, että Juju näkee musta, koska mulla on se palkka odottamassa selän takana (käsien asennosta?) ja tulee silloin lujaa---> toki oon tätäkin yrittänyt omalla asennolla häivyttää, mutta se ei kokonaan ole mahdollista jos palkka on valmiiksi kädessä tai selän takana. Banaaniongelmat hävisi kun Juju alkoi tulla luoksarissa eteen. Ilmenee vain jos lelu on näkyvissä maassa valmiina eli siis kyttää. Voisin kyllä yrittää vielä odotuttaa tuota jalkojen välistä palkkausta tavallaan hitaammalla porrastuksella. Ja sitten ottaa kuurina vain vauhtipalkkaa luoksarissa. Tätäkin on kyllä koitettu, siis että oon ottanut eteentuloa ihan lyhyellä matkalla erikseen ja sitten pidempiä luoksareita pelkästään palkkaamalla vauhdista. Toi likka on niin nopea hoksaamaan asioita, että noiden palkkaamisten ja niiden häivyttäminen vaatii aikamoista kekseliäisyyttä ;)

      Poista
    2. Toimiskohan sellanen, että sulla olis lelu treeniliivin takataskussa ja kädet sivuilla ---> vapautuksesta vasta nappaisit lelun esiin? Tai sitten niin, että appari seisoo jossain sun takanas lelun kanssa, mutta se voi olla vaikee häivyttää. Ylipäätään kannattaa ehkä jättää palkkaamatta ne hitaat luoksetulot ja vaan yrittää riittävän ajoissa vapauttaa lelulle. Jos saat suunniteltua treenit aina niin, että Juju ei pääse tekemään hitaita luoksareita, reippaasta vauhdista tulee vakio. Toki tää ei oo ennakoivan koiran kanssa aina helppoa :D Kuuri kuulostaa hyvältä idealta!

      Poista
  2. Jep, täytyy laitta luoksarit vauhtikuurille, ja koittaa vaan saada se kova vauhti alusta alkaen. Tänään laitan eilen otetun videon missä näkyy toi nykytilanne.

    VastaaPoista