PA: ollaan nyt kotona muutaman kerran treenattu laatikolla perusasentoja. Jujulla on ollut ongelmana, että se jättää asennot vajaiksi ja jää liian eteen, varsinkin kun siirtyy luoksareissa ja muissa eteentultavissa liikkeissä perusasentoon ihan mun edestä. Perusasennon paikka on ollut vähän ? Jujulle myös, tai en ole osannut pitää kriteeriä niin selvänä kun olisi alunperinkin pitänyt. Laatikolla ongelma on lähtenyt kuitenkin purkautumaan ihan hyvin. En boksilla vaadi Jujulta välttämättä istumista etujalat boksilla, mutta olen toki palkannut nekin. Lähinn ajatus on ollut takapään käytössä ja perusasentoon tulossa. Videolla näkee hyvin meidän ongelman, mutta myös se että se on lähtenyt jo aukeamaan. Välillä edelleen palkkaan myös ehkä vähän vinoista välillä, pitää tehdä peilin edessa seuraavan kerran. Mutta toi boksi auttaa siinä, että sen kanssa nään kääntymättä että onko vajaa. En enää palkkaa vajaita. Muutaman palkkasin, kun itse korjasi ilman apua jos jäi vajaaksi, mutta lopuksi en hyväksynyt myöskään niitä. Tehtiin vähän erilaisia harjoituksia boksilla, ja lopuksi sai myös tarjota perusasentoa ilman apuja.
Treenaa:
-Lelusta luopominen perusasennossa vielä tähän mukaan.
-ei saa palkkaa vajaista, koskaan
Jäävät: Jääviä ollaan nyt peruutellen tehty sekaisin ja sitten olen imuttaen seuruuttamalla tehnyt tavallaan lennosta (en siis kaaviomaisesti) yksittäisiä jääviä. Seisominen oli aluksi vaikeinta, nyt tarjoaa seisomista kovin herkästi ja istumisesta on tullut vaikeinta. Mutta rutiinia kun saadaan niin eiköhän se siitä. Huomasin myös videolta, että palkkasin muutamat vajaat asennot, niihin pitää kiinnittä heti huomiota, että ei palkkaa niitä. Maahan on kyynäret maassa ja istu on pylly maassa, ja niitä ei saa jättää vajaiksi. Juju ennakoi palkkaa voimakkaasti, ja nuo vajaat asennot jättää helposti jäljen siihen.
Treenaa:
-asennot loppuun asti
-yllätys käskyjä sekaan, kuuntelu
Luoksarit: Otettiin vauhtipalkalla muutama normaali luoksari, sitten otin kaksi toistoa kilpailuna, että kutsuin, vapautin, ja juostiin kilpaa lelulle :) Luoksarit oli ihan ok, turha noita on kauheasti hinkata, en aio ottaa niitä kuitenkaan loppuun asti ennen koetta.
Mua kyllä niin naurattaa (ja itkettää) kun katson meidän vanhoja toko ym videoita. Niistä on aikaa reilu vuosi suurimmasta osasta ja silti tuntuu että ollaan kehitytty ihan hirveästi tässä vuoden aikana. Omaan kouluttamiseen on tullut niin paljon uutta, mä lähdin kuitenkin ihan melkein nollasta Jujun kanssa touhaamaan vuosi sitten. En halunnut osallistua mihinkään kursseille, ja ne vähäiset mihin osallistuin, tuntui niin väärältä meille. Agilityssä hypättiin suoraan kilpailevien ryhmään mukaan ja treenattiin eka kesä ihan pelkästään sitä että mä opin liikkumaan agilityohjaajana ja että opin ohjaustekniikoita ja ihan niitä ruohonjuuritason linjausasioita ja muita mitä ei voinut edes kuvitella kun alkoi treenata koiran kanssa. Agissa kuvittelin vain että kun juoksen riittävän lujaa niin kyllä se ohjautuu se koira siinä sivussa. Tokossa puolestaan oon vasta kantapään kautta oppinut mm. sen että liikkeitä kannattaa pilkkoa, eikä yrittää opettaa kokonaisia liikkeitä oikeastaan ollenkaan. Ajattelin silloin, että mulla on tosi osaava koira kun se osaa luoksarin stopin oikeastaan ilman opetusta ollenkaan. :D No, sen näkee meidän luoksari historiassa miten siinä sitten kävi. Sama, olin hirveän ylpeä kun Juju oppi seuraamaan pitkää pätkää nopeasti ilman että kontakti tippui. No senkin sitten näkee miltä seuraus näyttää kun koiralta on aivan liikaa vaadittu kerralla. :D Mulle oli ihan uutta kaikki kosketuslustat, ja nenäkosketukset ja imutukset ja kaikki apukeinot koulutukseen.
Juju on onneksi ollut maailman paras eka harrastuskoira, se ottaa koulutusta erinomaisesti vastaan, ja sillä on loistava hermorakenne, että se antaa anteeksi mun möhläyksiä ja kuitenkin se on tosi nöyrä ja kiltti sekä oppivainen, että on ollut helppo sille opettaa asioita. Monet asiat ollaan saatu kyllä ihan ilmaiseksi tuon lapsineron kanssa, mutta kyllä sen kanssa on riittänyt myös haasteita.
Tosi vaikea kuvailla, miltä musta tuntuu tuon kanssa treenata. Juju on mulle niin hirveän rakas ja tärkeä, se on mun paras ystävä. Meillä on sellainen oma kupla kun tehdään asioita, ja Juju tykkää hirveästi touhata kaikkea mun kanssa. Se on aina siellä missä minäkin, ja ihan hirvittävän vaikea olis kuvitella arkea ilman sitä. Mä haluaisin niin kovasti olla sen luottamuksen ja arvostuksen arvoinen. Jotenkin aina välillä tuntuu ettei täytä niitä odotuksia mitä (enimmäkseen itsellä) on. Mutta me ollaan tosiaan tultu jo aika kauas lähtöpisteestä, ja jos ihan laittaa faktoiksi näita asioita, niin kyllä me ihan hyvin on pärjätty. Juju osallistuu huomenna elämänsä neljänsiin agilitykisoihin ja sillä on jo kaksi LUVAa plakkarissa. Ja tämä siis ohjaajan kanssa, jolle nuo kisat on myös elämän neljännet. Juju on teknisesti ihan hirveän taitava, ja myös fyysisesti aivan älyttömän hieno. Ekoissa tokokokeissa saatiin II-tulos ihan sen takia että itse möhlin. Saatiin kasaan 153pistettä ilman paikkista. Ja puhutaan meidän molempien elämän ekoista toko kokeista. Ollaan korkattu kolmen lajin kisat.
Mutta parhainpana asiana (ja asiana josta olen ylpeä joka ikinen päivä) pidän kuitenkin sitä, miten hienoksi koiraksi Juju on kehittynyt ihan joka päiväisessä elämässä. Juju on niin helppo koira, etten ennen sitä edes kuvitellut, että niin helppoa ja vaivatonta koiraa on. Se ei koskaan kysy kahta kertaa pitääkö totella, se hyväksyy ja sietää kaikkia ihmisiä ja eläimiä muttei ole koskaan menossa kenenkään luo ilman lupaa (ja mieluummin onkin lähinnä välinpitämätön), se on sisällä kotona rauhallinen, mutta harrastuksissa ei ikinä moottori lopu kesken. Se on kisoissa ja reissuissa helppo kaveri, keskittyy muhun ja meidän tekemisiin eikä häiriinny ympäristöstä. Kuitenkin sen voi jättää kenelle tahansa melkeinpä (vain omat kriteerit rajoitta ;) ) hoitoon ja tietää että se osaa käyttäytyä. En voisi tykätä Jujusta enempää <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti