1.päivä:
Lauantaina siis startattiin meidän ryhmän kanssa (jossa oli 11 koirakkoa) agilitytreeneillä klo 8:30. Ensin mentiin Hyvärisen Hannalle nollatreeniin. Sellainen kevyt startti viikonloppuun. Hanna oli suunnitellut meille kuusi erilaista ratavaihtista, joista saatiin valita omaan tasoon solveltuva rata joka oli tarkoitus tehdä kisamaisesti nollana. Hanna sanoi että nollatreeniin valitaan mieluummin vähän helppo kuin vaikea rata, koska tässä ajatus ei ole tehdä mitään pikkusievää ohjausta hienoilla kuvioilla, vaan saada se nolla aikaiseksi, tapahtui mitä hyvänsä. Valitsin Jujulle ja mulle 2.lk agiradan, mutta sovellettiin sen verran että jätettiin puomi alusta pois ja vaihdettiin alku hyppy-hyppy-putki-hyppy muotoon alkuperäisen hyppy-puomi sijasta.
Me tehtiin NOLLA!
Kerralla.
JES! Eli siis treeni meni niinkuin pitikin. Alussa Hanna haastatteli meitä tutustumisen jälkee yksitellen selkä rataa kohti, että mitä missäkin kohtaa meinataan tehdä. Teki kysymyksiä, kuten että minkä esteen koira näkee ensimmäisenä kun tulee putkesta jne. Eli käytiin mielikuvallisesti rata läpi, ja sitten menoksi. Ekalla kierroksella tosiaan nolla, ja Hanna jätti meidät ilman ylimääräistä häiriötä. Tehtiin vielä toinen kierros, ja tässä tarkoitus oli saada keinulle pysäri, kun ekalla hyppäsi itse pois, niinkuin on ollut tapana. Nollalla mentiin tässäkin siihen keinulle asti, mutta koska hyppäsi itse pois, uusin keinun. Palkkasin namilla keinulle ja siitä nollalla myös loppuun. Hanna heitteli mm. hanskoja tielle, Juju ei niitä edes huomannut. Olin tosi tyytyväinen.
Huomioita, joita Hanna sanoi nollatreeniin liittyen:
-nollia pitää OPETELLA tekemään.
-treeniohjelmaan pitää sisällyttää tekniikkatreenien lisäksi nollatreenejä, joissa rata on suhteessa tasoon mieluummin vähän helppo, jotta nollan todennäköisyys on hyvä.
-nämä nollatreenit pitää ankkuroida johonkin. On se sitten musiikki, joku asuste, tunnetila, sormien nipistys, mikä vaan, kunhan sitä samaa pystyy käyttämään sitten kisatilanteessa, ja ankkuri toimii siellä kytkien tuon nollatunteen sieltä treeneistä kisoihin.
-jos rata on turvallisesti suoritettavissa (eli ei esim. esteet kaatuile tuulesta), sinne mennään tekemään nollaa, tapahtui mitä tahansa. Tämä tarkoittaa itsensä ja koiran sulkemista sellaiseen kuplaan, että ulkopuoliset häiriöt ei menoa hidasta tai haittaa.
-nollan tekemiseen ei ole mitään muita tavoitteita kun virheettömyys. Ei muita. Ei hienoja ohjauskuvioita, ei hienoja kisaasusteita, ei äänettömyyttä. Ei mitään muita.
Tästä treenistä siirryttiin Anu Rajaheimon ratatreeniin. Anun radalla treenattiin ihan perinteistä ratatreeniä, mutta ehkä jonkinasteiseksi teemaksi voisi sanoa takaakierto-päällejuoksut ja loppusuoran ja alkusuoran.
Jätin Jujun alkuun ja kävelin kentän toiseen laitaan ottamaan vastaan. VARASTI ekalla lähdöllä, mutta annoin tulla, koska tiedän ettei ole tapa, matka oli pitkä ja annoin kroppa avun jo vapautukseen, ei malttanut kuunnella käskyä. Alun takaakierto magee ja alkusuorakin tosi hieno. Putket haki hienosti, ja vaikka olin päättänyt tehdä toisen putken jälkeen valssin, niin tokalla kerralla otinkin persjätöllä, koska Anu sanoi että ehdin ihan hyvin ja en sillä hidasta koiraa kuten valssilla. Lähetys hypylle ja takaakierto, siitä poikkarilla putkeen. Vaan ei mennytkään putkeen, vaan meni hypylle. Uudestaan poikkarilla, ja taas läpi ohjauksesta hypylle. Anu nauroi että on mulla fiksu koira kun osaa numerot. Hä? niin olin siis opetellut radan väärin :D Juju meni oikein. Otettiin sitten niin, että kerran ohjasin poikkarin aiemmin, ja sain putkeen, niin kuin olin yrittänyt. Sitten palattiin oikealle radalle. Ekassa takaakierto-päällejuoksulla hätäilin ja kielsi. Tokalla lähetin kauempaa. Hyvin. Pohdittiin, että miten ehdin saksalaiseen seuraavalle hypylle, mutta hyvin ehti kun liikkui ja luotti koiraan. Ekalla yrittämällä kun ehdin, meni pasmat sekaisin ja tein suunnittelemani pyörityksen sylivekkinä. Toimi se niinkin. Anu huusi että anna mennä vaan, niin ohjasin sitten loppuun asti, vaikka vähän eritavalla menikin. Loppusuoralla Juju tuli kovaa, ja videolta vielä näin, kuinka se hyppäsi vikan hypyn ihan miljoonaa ja kaukaa. Anu palkkasi suoran päästä.
Vielä uusittiin kertaalle radan loppu siten että ehdin tajuta, että pyöritys olikin huonompi vaihtis sylivekkiin nähden. Videolla muisti loppui kamerasta kesken treenin. Lopussa vielä muutama loppusuora niin että koira sai juosta ja tarkoitus oli saada se etenemään hyvin. Treeniaikaa oli 15min.
Anun kotiläksynä:
-takaakierto-päällejuoksut hankalista kulmista ja yhdistettynä saksalaiseen
-loppusuoralla eteneminen
Iltapäivällä oli koululla luentoja. Anne Talvitie piti mentaalivalmennusta, jossa käytiin läpi itselle keskustelemista ja sen positiivisen ja rakentavan palautteen antamista itselle. Pohdittiin että miten saisi lisättyä sitä aivojen plussakohtia ja ylikirjoittaa niitä negatiivisia huomioita. Lisäksi käytiin läpi ihmisten elämän hyrrää ja miten ihmiset katsoo elämää aina sen oman elämän hyrränsä läpi. Eli pointtina se, että toisilla ihmisillä saattaa olla ihan eri totuudet asioista kuin itsellä, eikä näistä voi kiistellä.
Senni Huotari piti vielä päivän päätteeksi luennon koiran koulutuksen perusteista. Aika tuttua asiaa oli siinä, me ollaan Jujun kanssa käytetty paljon aikaa suhteen luomiseksi, ja mulle esim. sellainen koiran perushallinta on ihan arkipäivää. Mulle odota, luoksetulo, käy siihen, jne peruskäskyt on ihan oletusarvoisia asioita, niitä noudatetaan eikä niistä keskustella.
Illalla olin ilmoittanut vielä itseni Söderholmin Tiian fysiikkatreeniin. Tehtiin kehonhallintaan liittyviä asioita. Ehkä merkittävin asia mikä tästä jää varmasti itselle ihan käyttöön on tuo keppijumppa. Miten mä olen voinut unohtaa niin tehokkaan jumppatavan. Tämä keppilämmittely on supertehokasta ja niin helppo siirtää suoraan hallilla tehtäväksi. Kyllä koirahallilla jumppakeppejä riittää. Musta tuntui että hartiat siirtyi 5cm taaksepäin kun availtiin rintarankaa :D
________________________________
2. päivä
Sunnuntai aamu starttasi Lehtosen Sannan luennolla radanlukutaidosta. Käytiin läpi tarkasti esim koiran luontaista putki käyttäytymistä. Eli mikä on se mitä halutaan kun koira lähetetään suoraan putkeen. Sanna otti esimerkiksi sen, että kääntyykö koira putken jälkeen katsomaan ohjaajaa, vai saako se jatkaa suoraan täysillä jos muuta käskyä ei anneta. Tätä täytyy myös testailla itsekseen. Juju ihan varmasti kääntyy katsomaan. Tuo tieto on erittäin tärkeä tietää omasta koirasta, ja pohtia, mitä siltä haluaa. Esimerkki ratana oli tämä Mujusen Salmen Sm2010 rata, jossa tehtiin aika reilusti hyllyjä, koska koirat ei joko löytäneet putkesta toiseen, tai sitten ajautuivat liian pitkälle vikasta putkesta, kun putkijarru ei ollut hallussa ja vauhti kasvoi siihen nähden liian isoksi.
Pohdittiin paljon mitä koira näkee kun tulee putkesta ulos ja mitä kuulee. Tässä luennolla tuli myös se, että agikisoissa ei ole kuin kaksi tavoitetta voittoon: 1)virheettömyys ja 2)vauhti. Ja tuossa järjestyksessä. Millään muulla asialla ei ole itseisarvoa agikisoissa. Tottahan noiden kahden asian alle mahtuu paljon yksittäisiä asioita, mutta nuo ovat ne kaksi asiaa mihin pyritään. Mitään muuta ei tarvitse tavoitella. Siksi radan luvun kannalta tosi tärkeää on juurikin tietää, miten saada koirasta irti maksimaalinen vauhti, ja miten suunnitellla ohjaus niin että se mahdollistaa juuri meille kaikkein suurimmalla prosentilla virheettömyyden.
Yhtenä ohjaus esimerkkinä oli persjättö, josta Sanna sanoi, että sitä ohjausta tulisi käyttää hyvin harkiten. Hän otti esimerkiksi tilanteen jossa lähetetään koiran putkeen jonka jälkeen on kaksi hyppyä peräkkäin ja niiden välissä tehdään persjättö. Jos ohjaus on myöhässä, koira tulee jaloille. Noh sitten ohjaaja ottaa ohjauksen uudestaan, ja tällä kertaa koira ei tule jaloille, vaan ohjaaja ehtii tehdä persjätön. Ihmisen (ohjaajan) mielestä tämä harjoitus meni niinkuin pitikin, eli hän ehti tehdä persjätön. Mikä on koira näkökulma? Ekalla kerralla koira lähtee miljoonaa putkeen ja tulee miljoonaa ekalle hypylle. Sitten se törmää ohjaajaan. Nii mitä se tekee seuraavalla kerralla? Se tietty jarruttaa, jotta ohjaaja ehtii alta pois, koska ei se koirakaan sitä törmäystä halua. Eli ohjaajan mielestä treeni onnistui, vaikka oikeasti tilanteessa se oli koira, joka teki vauhdin muutoksen (eli hidasti) ei ohjaaja. No tässä tietysti menee yksi päätavoitteista pieleen eli se vauhti. Sannan mukaan persjättöjä tulisi käyttää vain sellaisissa kohdissa, joissa ohjaaja aivan varmasti ehtii sen tehdä, eli esim. siten että välissä on yksi esteväli. Toki poikkeustapauksia on aina, joten ei tätäkään saa kirjaimellisesti ottaa. Nähtiin myös yksi varoittava esimerkki tästä, kun mm-kisoissa ohjaaja oli persjätöissä ensimmäisten 8 esteen aikana myöhässä 6 (KUUSI) kertaa. Ja koira hidasti joka kerta (opittu tapa).
Sannalta siirryttiin Annen mentaaliluennolle jälleen. Nyt muisteltiin vähän mitä eilen tehtiin ja sitten tehtiin harjoitus, jossa otettiin joku tilanne (meillä omat hallitreenit) ja pohdittiin sitä tilannettä neljästä näkökulmasta, treenaajan, valmentajan, koiran, ja tarkkailijan näkökulmasta. Aikalailla silmiä avaava tehtävä tämäkin. Ihmiset on niin kriittisiä itselleen. Joskus olisi hyvä olla vain itsensä valmentaja, niin ehkä se itselleen puhuminen olisi vähän kauniimpaa :)
Sitten hallille.
Ennen leiriä oli mahdollisuus valita kahdesta treenistä, Ville Liukan vauhtitreeni tai Senni Huotarin kontaktit. Olin ilmonnut meidät Sennin kontakteihin, vaikka jälkikäteen vähän harmittelin tätä. Ehdittiin juuri saada tavallaan sotasuunnitelma kaikille kontakteille, joten ehkä sitä ajatellen Villen treenit olis ollut meille tärkeemmät. Katsottiin Sennin kanssa juoksu Ata ja sitä keinua. Ilmoitin alkuun että puomia ei ehkä tarvitse katsoa nyt ollenkaan, koska en halua kuitenkaan tehdä koko puomia, enkä tuossa tilanteessa halua myöskään siirtää boksi treeniä alastulolankulle vielä.
Juoksu Aalla Senni sanoi, että Juju vähän laukkaa lyhyempää laukkaa jostain syystä kuin tasaisella, josta johtuu se, että osuu aika ylös. Kehoitti myös jatkamaan madalletun Aan treenejä (nytkin tehtiin madalletulla) ja tämän oikeastaan tiesinkin. Kyllähän se taas osui joka ainoa kerta, mutta voisi osua paremminkin.
Keinulla sitten saatiinkin vähän kaivella idealootaa. Ei Sannikaan keksinyt oikein syytä sille, miksi Juju tekee keinun niinkuin se tekee. Siinä kun juteltiin, niin Juju meni pallo suussa monta kertaa keinulle itsekseen sitä heiluttelemaan ja pamauttelemaan (tätä ei siis saisi tapahtua, en halua vahvistaa sitä hidasta liikkumista keinulla, mutta koska esimerkin voima!) joten ei se sitä keinua milläänlailla inhoa, tai pelkää, vaan se sen tyyli tehdä se keinu on vaan niin kiinni selkärangassa, että se tekee sen noin. Joten ohjenuoraksi se, että tehdään etelleen bang gamea, mutta lisätään treeneihin myös madallettua keinua, ja ylipäänsä, että treenataan keinua esteenä. Hannan neuvosta aion ottaa keinulle mukaan myös sen sinitarralla keinun päässä kiinni olevan alustan jossa olisi jotain lohitahnaa tms, jotta siellä olisi ns namipalkka valmiina.
Viimeisenä leirillä mentiin vielä Tiialle tekemään ns. lämmittelyharjoituksia, eli erilaisia treenejä ja verkkailua, mitä voi koiran kanssa tehdä lämmittelynä, ja mikä on tehokasta. Pelkät spurtit, tai hölkkä ei ole tehokasta. Tähän saatiin kivoja juttuja, ajatteli kuvata näitä videolla joku päivä niin näette. Jujun kanssa oltiin tämän osion alussa vain, alkoi koira väsyä, niin päätin että meille riittää :)
En ihan ole ehtinyt vielä koostaa kaikkia ajatuksia leiristä, mutta noin lyhyesti voi sanoa, että kannatti lähteä, täytti odotukset, ja nyt on taas uusia välineitä pakissa miten jatkaa harjoituksia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti