keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Good decisions come from experience, and experience comes from bad decisions.

Oltiin aamulla hallilla tosiaan ja tuli niin ahdistunut olo tuosta pysäytyspuomitreenistä, että sitten kypsyi ajatus juoksarin opetuksesta.

En halua edes julkaista videota aamun treenistä, koska sillä ei ole enää yhtään mitään väliä. Huomasin lankulla juoksuttaessa, että sama ravaaminen toistuu myös maassa olevalla lankulla, ja Juju ei nauti hommasta yhtään. Koko hallitreenistä, ja varsinkin tuosta kentästä jolla ollaan noita tehty, on tullut ahdistava, ja Juju ahdistuu siinä samassa ja tekee vielä hitaammin ja varmistellen. Otin sitten lopuksi ylös ja alasmenolankut, laitoin ne putkipainojen päälle, ja juoksutin putken kautta tätä yhdistelmää. Aluksi myös tässä meinasi jumitella, autoin liikkeellä ja kannustin äänellä niin alkoi vauhti löytyä. Ja voi että miten mä nautin nähdä kun Juju juoksee lankulla.

No niin, eli päätös on tehty. Juoksupuomi tulee. Sitten se suunnitelma. Koska Jujulla on vahva ennakkokäytös puomille, olen ajatellut, että opetan puomin juoksemisen maton avulla. Jujulla on vahva boksikäytös, joten uskon että nopeilla vapautuksilla saan rakennettua Jujulle ideaa maton läpi juoksusta. Eli alkuun mattotreeniä ihan muualla kun hallilla. Olen ottanut tavoitteeksi, että tehdään mattotreenejä nyt 4 viikkoa ja samalla aikaa hallilla vaan saa juosta lankulla muutamissa treeneissä. Siten että saan sen ajatuksen pois siitä himmailusta. Hallilla en välitä osumista, vain kovasta vauhdista. Ja mattotreeneissä opetan osumista. Tässä meidän inspisvideo:


Mulla ei tule olemaan luutavasti namikonetta hommaan, eikä edes aina apupalkkaajaa, mutta käytän alussa kupissa olevia nameja, joista Juju kyllä luopuu helposti, ja jatkossa edessä olevaa lelua. Nyt ihan alkuun otan luultavasti kepoa palkkaamaan edestä. Eli siis sheippaamalla aletaan opettaa uutta käytöstä. Koska Jujulle tassutargetti on aika tuttu, maton koko tulee heti alkuun olemaan aika pieni, ja kun sitten joskus siirrän tuota lankulle, tulee kriteeri olemaan kaksi viimeistä palaa kontakti alueella.

Jos Jujulla ei olisi valmiina rakennettua hidastelukäytöstä lankulle, alkaisin varmaan vain sheippaamaan koskemisia lankulle. Saattaa olla että otan vielä hyllylevyä käyttöön mattotreenin jatkoksi, ennen kuin siirrän käytöstä puomille. Mutta että sillälailla.

The only impossible journey is the one you never started.

2 kommenttia:

  1. Teidän puomi kuulostaa samalta kuin Pörrin luoksetulo. Joku koiraa ahdistaa ja saa epävarmaksi ja hidastelemaan. :( Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
  2. Ja pahin on kun tuntuu että kaikki tuohon on koitettu. Itelläki jo motivaatio ihan lopussa koko puomin suhteen. Harmi että sitä tarvitaan jatkossa kyllä :D Kiitos tsempistä, se tuntee tarpeeseen! Takuulla en helpommalla pääse, mutta jos vaikka saisi ihan uutta puhtia koko agilityyn tämän myötä.

    VastaaPoista